maanantai 9. syyskuuta 2013

Rosalina-kämmekkäät


Sain viime keväänä koeneuloa Ulla-neuleeseen tulevan Rosalina-pipon. Tykästyin malliin kovasti ja kun minulle jäi lankaa vielä reilusti, tein pipolle kaveriksi kämmekkäät.

Lanka on Mayflower Strömpe- og jumpergarn, jota on tosi kiva neuloa. Puikkoina käytin 2,75 mm Knit Pro pyöröjä. Halusin saada helmet pikkusormen puolelle, joten tein oikean kämmekkään kuvion peilikuvana.

Pipossa käytin värittömiä 6/0 siemenhelmiä, mutta kämmekkäisiin halusin kunnon bling blingiä, joten valitsin siihen värikkäitä helmiä.

Muutamana aamuna on ollut sen verran viileää, että käsineitä alkaa jo tarvita. Tosin nämä Rosalinat eivät tule koiranulkoilutuskäyttöön ;)

Syyskuun alkupäivät ovat olleet upean aurinkoisia ja lämpimiä, vaikka öisin onkin jo viileää. Olen viettänyt aikaa pihalla ihan vain oleillen, vaikka vähän pihatöitäkin on tullut tehtyä. Tykkään istuttaa kasveja syksyllä, joten jotain pientä muutosta kukkapenkkeihin tulee tänäkin vuonna.

Kylvin keväällä kasvimaan reunaan auringonkukan siemeniä, mutta yksikään niistä ei noussut. Sen sijaan lintujenruokintapaikan lähelle nousi muutama auringonkukka. Kiitos siemenet kylväneille linnuille :)

Oikein mukavaa syyskuun alkua kaikille täällä piipahtaville!


11 kommenttia:

  1. Hyvän malliset nuo kämmekkäät tykkään tuosta peukalosta, pysyvät paremmin varmasti kädessäkin.

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäät kämmekkäät, ihanaa bling blingiä :) Kaunis setti kokonaisuudessaan, ei todellakaan koiralenkki käyttöön :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kämmekkäät. Nättiä neuletta !

    VastaaPoista
  4. Hienot kämmekkäät! Aurinkoista syksyä sinne teille!

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit :) Pitäis taas itsekin kunnostautua kämmekkäiden kanssa, niitä ei koskaan ole silloin, kun niitä tarttis...

    VastaaPoista
  6. Hieno setti, ei tosiaan koiran ulkoilutukseen ;)

    VastaaPoista
  7. Nätit. Helmet sopivat hyvin malliin.

    VastaaPoista
  8. Upeat kämmekkäät. Helmet ovat kämmekkäiden must-juttu. Tervetuloa vierailemaan blogissani silimukointia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Kauniit kämmekkäät! Päivisin on ihanan lämmintä ja aamuisin saa nauttia upeista, sumuisista maisemista. Ihana syksy!

    VastaaPoista
  10. Nätti kuviointi...olo jo kohenee, kun jaksaa katsella blogeja :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi