keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Flare

Veera Välimäen maksullinen ohje Flare on ollut Ravely-suosikeissani jo jonkin aikaa. Kun voitin ohjeen arvonnassa ja minulla sattui olemaan puserollinen kauniin punaista Austermann Steppiä, oli vähän pakko luoda silmukat puikoille ja neuloa paita.

Kuvat otti Esikoinen (15 v) eivätkä paidassa olleet rypyt mitenkään härinneeet häntä ;)


Flare neulotaan saumattomasti ylhäältä alas ja muoto saadaan aikaan lyhennetyillä kerroksilla ja lisäyksillä sivuissa. Neuloin paidan 3 mm pyöröillä ja myönnän, että sileä neule alkoi jossain vaiheessa hieman kyllästyttää. Paidan kaula-aukko on rajoilla ja jos neule vähänkin venyy, täytyy keksiä kaula-aukkoon jotain. Todennäköisesti joudun käyttämään aluspaitaa - sen verran Step kutitti paljaalla iholla jo kuvauksessa. Lankaa kului jokseenkin tasan 400 g.

Olen viettänyt tällä viikolla talvilomaa, vaikka talvesta ei täällä etelärannikolla ole oikein tietoakaan. Seinän vieressä olevassa kukkapenkissä ei ole koko "talvena" ollut juurikaan lunta. Perennat ovat olleet kovilla, joten kesäkukille lienee kysyntää. Onneksi olen taas ostanut vähintään riittävästi siemeniä :D

Lomalla ennättää tietysti myös lukea. Lukuvinkkinä tarjoan Maarit Verrosen viime vuonna julkaistun kirjan Varjonainen. Ihan kiva lukukokemus. Kirjailija kuljettaa tarinaa jouhevasti eteenpäin ja lukija osaa sopivasti ennakoida päähenkilön reaktioita ja tekemisiä. Ei mikään unohtumaton kirja, mutta hyvin kirjoitettu ja aiheeltaan mielenkiintoinen.

Entinen työkaverini vietti tammikuun kotimaassaan Intiassa ja toi minulle tuliaisiksi erinomiasta kardemummalla maustettua teetä. Silloin harvoin kun laitan espressoa (muuta kahvia en juo), lisään vastajauhettuihin papuihin kardemummaa. Hyvin se sopii myös teehen.

Iloista helmikuun jatkoa kaikille!

17 kommenttia:

  1. Kaunis malli ja upea keväinen sävy! Todella hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis pusero, ja toi tee on varmasti maukasta.

    VastaaPoista
  3. Kaunis, tyylikäs, ihana! Väri luo energiaa tähän pilviseen talveen. Kasvien selviämistä talven kylmyydestä lumen puutteessa minäkin aprikoin.

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva paita! Ihana punainen, tulee melkein lämmin sitä katsoessa. Itse en uskallakaan vielä ajatella sukkia isotöisempiä, mutta ehkä niidenkin aika tulee.

    Kiva saada pieniä lukuvinkkejä. Ja tuo kardemumma teehen oli ihan uusi idea. Kahvissa olen sitä kanelin ohella kokeillutkin - ja hyvää oli. Vähän kuin pulla kupissa :-)

    VastaaPoista
  5. Voi kun kiva malli. Ja väri on upea.
    Hienosti otetut kuvat.
    Mukavaa helmikuun loppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Flare on ihana ja miten upea tuo punainen väri! Itsellänikin on tuo malli "korvan takana", siellä on vain niin paljon muutakin... Ja kardemumma tee on ihanaa!

    VastaaPoista
  7. Hieno pusero, ihana väri ja kiva malli.
    Jännä nähdä, miten kasvit ovat tämän lumettomuuden ottaneet. Epäilen, että viime kesänä palstalla kukkinut äitienpäiväruusu ei ole selvinnyt. Mutta sittenpähän sen näkee, kun kevättyöt alkaa.

    VastaaPoista
  8. IHana pusero, kaunis malli ja niin pirteä väri :) Näyttää niin hyvältä :) Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
  9. Voi miten kaunis pusero, väri on niin lämpimän punainen.
    Perennojen selviämisestä näin vähälumisena talvena minäkin täällä jo vähän huolehdin, toivottavasti kuitenkin ovat selviytyneet.

    VastaaPoista
  10. Hieno Flare. Ja mikä väri. Toivottavasti puutarhasi pärjäilee vähän lumen turvin. Ikävää jos tulee paljon tuhoja.

    VastaaPoista
  11. Kaunis paita, näyttää ihan kivalta päälläsi. Minunkin pitäisi harjoitella tuo ylhäältä alaspäin neulominen, että saisi jonkunkin langan kulutettua loppuun.

    VastaaPoista
  12. Kaunis pusero ja ah' niin ihanan punainen.
    Oikea väriläikkä näin suttuisena usvasadepäivänä.
    Hmm … pojilla se ei ole niin nokonuukaa noiden ryppyjen kanssa XD.
    Tietysti silläkin on merkitys miten asian/toiveensa esittelee. Meidän huushollissa tuppasi niin käymään, jotta tarvitsi hyvin tarkkaan asetella sanansa XD. Eräänkin kerran tuli huokaistua, jotta jälkikasvu on sukkuusa tullu ;o).
    Juu-u vesihiihto on ollut tämän vuoden hiihtolomalaiset laji.
    Viihtyisää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  13. Kaunis paita ja tuo punaisen sävy on todella kaunis.

    VastaaPoista
  14. Siulle on tunnustus ja haaste blogissani

    VastaaPoista
  15. Ihana paita :) Ihan keväinen tunnelma on meilläkin tai olisi jos tuo ainainen sataminen lakkaisi. Eilen kun aurinko vähän pilkisti,niin tuntui että ollaan huhtikuussa jo :)

    VastaaPoista
  16. Wautsi! Ihanan punainen tunika!

    Kiitos osanotostasi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi