tiistai 22. huhtikuuta 2014

Huhtikuussa kukkii

Krookukset ovat jo lopettelemassa kukintaa, mutta onneksi monet muut lajit kukkivat. Balkaninvuokossa oli tosin vasta yksi kukoistus.

Kevätkurjenmiekka on levinnyt ilahduttavasti useaan paikkaan pihassa. Näitä pitäisi olla keltaisenakin, mutta ne eivät ainakaan vielä kuki.

Kevättähtikin on levittäytynyt mukavasti.

Tämän hennon valkoisen kasvin nimi on päässyt unohtumaan. Tunnistaako kukaan?

Lisäksi kuvasin runsaasti kissankäpäliä, koirankirsuja, kissanhäntiä ja muita karvaisia kukkia. Kuvausassitentit olivat innolla mukana :D

Dessi nauttii lämmöstä.


Hankin tänä keväänä kasvulaatikon kasvimaan päätyyn. Varastosta löytyi sopivan kokoisia vanhoja ikkunoita katteeksi. Kasvimaan peitin harsolla, että se lämpenisi nopeammin.

Pääsiäisenä oli hyvää aikaa kuopsutella pihalla ja saimmekin melko paljon aikaan. Tein vahingossa ikävän tempun pihassa asustavalle rupikonnalle poistamalla käytävälle levittäytyviä hopeahärkkejä  liian innokkaasti. En tiennyt, että siellä on rupparin koti :(  Toivottavasti kaveri löytää uuden kodin pihaltamme.

Ulos ei vielä voi istuttaa mitään, mutta päiväksi taimet pääsevät kasvihuoneeseen karaistumaan. Työaamuina lämmitän kasvihuonetta muutamalla lämpökynttilällä ennen kuin nostan kasvit sinne. Pojat sitten kouluun lähtiessään avaavat kasvihuoneen oven (jos muistavat), ettei lämpötila nouse auringonpaisteessa liian korkeaksi.

Taimia alkaa olla runsaasti ja nostin minikasvihuoneen rungon ikkunan eteen, että sain lisää kasvatustilaa. Tänä keväänä meillä kasvaa yllätystomaatteja, mutta chilien määrä on vähäinen. Olin kirjoittanut useaan taimipottiin "Apache", mutta kasvit ovat kyllä selvästi tomaatteja. Pitäisi vain tietää ovatko kasvihuone- vai avomaalajia :/ Onneksi muutama chilin ja paprikan siemenkin iti ja lisäksi sain työkaverilta muutamia chilejä. Hänelläkin olivat lajit menneet sekaisin, mutta kaikki ovat sentään chilejä eikä tomaatteja!

Aivan aluksi pikkutaimet pääsevät vanhaan akvaarioon tasaiseen lämpöön ja kosteuteen ja saavat riittävästi valoa. Talvella akvaariota asuttavat mehikasvit ja kaktukset.

Uusia sipulikasveja putkahtaa esiin nopeammin kuin niitä ehtii kuvata. Toistaiseksi jänikset ja kauriit ovat pysyneet poissa tulppaanien kimpusta, vaikka aitaa ei ole vieläkään tehty. Ehkä se kuitenkin tänä kesänä valmistuu. Tai jos mies vielä pitkään harkitsee aloittamisen pohtimisen harkitsemiseen ryhtymistä, rakennan aidan yksin ;)

3 kommenttia:

  1. Kylläpä teillä jo kukkii kaikenmoista! Meidän metsätontilla vielä odotellaan, mutta kyllä alkaa oleen jo puut ja pensaat kaikki silmuilla.

    VastaaPoista
  2. Oikeita puutarhuriotteita, lempeästi hoidettuja taimia :) Viehättävää.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti on kevät alkanut teillä kasvienkin osalta. Tämä lämpö ja valo on ihana yhdistelmä, mekin istumme pihassa teellä joka päivä työn jälkeen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi