torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevätkäsille

 Minulla oli selkeä tarve punaisille käsineille ja sopivasti vyyhti kauniin punaista Kirjo-Pirkka -lankaa. Ohjeen löytäminen otti kuitenkin koville. Lopulta löysin Ravelrysta - mistäs muualtakaan - mieleiseni ohjeen: Mrs. Buchanan gloves.

Noudatin ohjeen palmikkokuviota, mutta muuten ohje oli vähän sekava. Niinpä tein suosikkini intiaanipeukalon ja neuloin sormet siten kuin ne yleensäkin teen: pikkusormesta peukaloon. Puikkoina käytin 2,5 mm Knit pro pyöröjä. Napit ovat luuta ja olen muistakseni ostanut ne jostakin markkinoilta vuosia sitten.

Hatnut Feet -neonlangasta jäi pieni nöttönen,  josta tuli sopivasti kämmekkäät. Aloitin neulomisen sormista ja neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti. Tein näihinkin intiaanipeukalon, joka istuu ainakin minun käteeni tosi hyvin.
Tässä koko setti: aikaisemmin esittelemäni Keinulauta-pipo ja -kauluri sekä vastavalmistuneet kämmekkäät. Kämmekkäille ja kaulurille on vielä aamuisin tarvetta.

Toivottavasti ensi viikonloppu on yhtä lämmin kuin pääsiäinenkin ja pääsisi taas pihatöihin. Taidan uskaltautua istuttamaan jo sipulit maahan.

9 kommenttia:

  1. Tosi kauniita neuleita, sormikkaat on ihanat.
    Kyllähän mieli tekee jo jotain istutella, varmasti harson alle voisi sipulitkin jo istuttaa.

    VastaaPoista
  2. Ai'jai mitä namusia!
    Ei haittaa, jos on aamusella vilpoista, kun saa laittaa noin somat vermeet päälle.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  3. Oi nuo pinkit pitsiunelmat. Juurikin etsin kaupasta tuontapaisia. Löytämättä. Jouduin tyytymään raidallisiin. Ehkä miä joskus vielä opettelen tekemään itse. Tuo kuva kyllä kannustaa :D

    VastaaPoista
  4. Onpa hienon herraskaisen oloiset sormikkaat. Aamuviileyden soisi jatkuvan vielä hetken, kun on noin kauniit lämmikkeet.

    VastaaPoista
  5. Kaikki on kauniita, mutta nuo sormikkaat huippu-upeat ♥

    VastaaPoista
  6. Kauniit käaineet ja kertakaikkiaan ihan tuo setti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo tuli kirjoitusvirheitä :) Kauniit käsineet ja ihana setti piti kirjoittamani :)

      Poista

Kiitos kommentistasi