sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sipulikukkia


Helmihyasintit ovat lisääntyneet ilahduttavasti. Kukkapenkissä on sekä sinisiä että valkoisia.



Säilytän jouluksi ostamani hyasintit ja kaivan ne maahan keväällä. Seuraavana keväänä ainakin osa kukkii. Hyasintti on suosikkijoulukukkani.


Idänsinililja on kulkeutunut pihaamme ties mistä. Niitä on nurmikolla siellä täällä.


Säilytän myös keväisin ostamani ruukkunarsissit ja istutan ne syksyllä. Erikokoisia ja -värisiä narsisseja pihassamme onkin paljon :D




 
Huomasin ilokseni, että kylmänkukassa on yksi kukoistus. Olin viime syksynä jo kaivaa kaikki ylös maasta, kun ne eivät näyttäneet viihtyvän. Onneksi maltoin mieleni. Sen sijaan huonosti voivat jouluruusut saavat lähteä kunhan saan hankittua jotain tilalle.
 
 
Kevääseen kuuluvat tietysti valkovuokot. Kuopuksen pitää tehdä kesän aikana herbaario ja hän valitsi kasvien keruun sijaan niiden valokuvaamisen. Ensimmäisenä kameran tähtäimeen osui valkovuokko.  Poika perusteli kuvaamista sillä, että siten saa mukaan rauhoitetutkin kasvit :)
 
 
Mustaherukassa on jo melko isot ja ihanasti tuoksuvat lehdet.
 
 
 
Grislin mielestä parasta keväässä on tietysti jalkapallon pelaaminen :D Taustalla näkyy kaadetun vaahteran oksia. Vaahtera oli niin huonokuntoinen, että se oli pakko kaataa. Harmi, sillä se oli paitsi kaunis puu, myös linnuille mieluinen levähdys- ja ruokapaikka.

6 kommenttia:

  1. Siulla kukkii jo helmililjat, ihania. Talven jälkeen kevään kukat antavat energiaa ja voimaa.
    Meilläkin Lilli tykkää palloista,kulkee pallo suussa ja toivooettä joku sen heittäsi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun jo huhtikuussa sinulla on noin paljon kukkia.
    Toivotaan että kevät jatkuu samaan malliin.
    Mukavaa alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  3. Oi, ihania kukkia ja paljon! Tyylikkät punaiset sormikkaat olet neulonut. Vaahtera on komea puu, mutta levittää siemenensä erityisen tehokkaasti kukkamaahan...ja aloittelee juuri kukintaansa. Minäkin istutin jouluhyasintin juuri pihaan ja jos hyvin käy se kukkii elokuussa.

    VastaaPoista
  4. Ihania sipulikukkia sinulla! Narsissit ovat kuin pieniä aurinkoja, niistä tulee aina hyvälle tuulelle. Ja kylmänkukka, ja valkovuokko ja... Kaikki ovat ihanoita merkkejä siitä, että kesä on ihan kohta täällä.

    VastaaPoista
  5. Ihania kukkia! Minäkin yritän säästää sipulit kasvimaalle, mutta ne taitaa mennä lähinnä myyrien ruoaksi. Ei se sinänsä haittaa. Onhan myyrienkin elettävä.
    Pojalle terveisiä, että kuvattu kasvisto on loistava idea!

    VastaaPoista
  6. Tuo oman herbaarion tekeminen valokuvaamalla on oiva juttu.
    Googlettamalla näkee kuvia niiden juurista, eikä kaikkien silloin tarvitse nyhtää kasveja ylös.
    Oi, oi kylläpä teillä onkin keväistä kukkaloistoa yltäkyllän.
    Juu-u jalkapallon peluu on hauskaa XD.
    Mainiota alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi