maanantai 1. syyskuuta 2014

Keittiön verho


Kesällä ilmestyneessä Suuri käsityö -lehdessä oli virkattu naisen paita, josta minulle tuli heti halu käyttää kuviota keittiön verhoon. Verho on virkattu 2 mm koukulla Novita Colori -langasta, jota kului 250 g eli kaikki mitä sain käsiini. Verhosta olisi saanut tulla hieman leveämpi, mutta lanka ei riittänyt enempään. Verhon kuvaaminen ikkunassa olikin haasteellista enkä onnistunut saamaan kuin tällaisen lähikuvan toisesta perhosesta. Verhossa on kaksi perhosta päällekkäin.

Vähän turhan kesäinen verho näin syksyyn mutta taidan antaa sen olla paikallaan talviverhojen ripustamiseen asti.

Verhon valmistumisen myötä lankavarastoni ehti hetkeksi jopa supistua. Olen käyttänyt tänä vuonna 4937 g lankaa ja ostanut 4717 g. Tilanne kyllä "korjaantuu" kohta, koska viime viikolla ostamani lankavyyhti kotiutunee piakkoin. Lisäksi ilmoittauduin mukaan syysvaihtoon Ravelryssa, joten lahjalankaakin on syksyn mittaan tulossa. Ja kun parille pitää ostaa lankaa, voi olla että ihan vahingossa vyyhtejä hyppää omaankin ostoskoriin ;)

Elokuun sateissa tuntui että kesä on jo ohi, kun syksyllä kukkivat kasvit lakastuivat eivätkä tomaatit ja chilit jaksaneet kypsyä. Onneksi sentään viime viikolla nähtiin vähän aurinkoakin ja tomaatit ovat taas alkaneet kypsyä. Chilit ovat jo sisällä ja pääsevät ulos vain aurinkoisina päivinä.

Piipahdin Marketan puiston sadonkorjuumarkkinoilla lauantaina ja ostin joitakin tulpaanin ja pikarililjan sipuleita. Ehkä remontin vuoksi kovia kokenut kukkapenkki olisi niiden ansiosta ensi keväänä kauniimpi.

Toivottavasti sateinen loppukesä saa sienet kasvamaan. Ainakaan toistaiseksi suppilovahveropaikoillani ei näy sienen sientä eikä rouskujakaan ole vielä noussut. Sen sijaan hirvikärpäsiä on ihan riittävästi :/

Mukavaa syyskuuta!

12 kommenttia:

  1. Upea perhonen, KOhtahan niitä sipuleita voi alkaa istuttamaan ja kevään kukintaa suunnittelemaan

    VastaaPoista
  2. Perhonen on todella kaunis verhossa ja valo siivilöityy kauniisti sen läpi! Kukkasipulit ovat ihania istutettavia, keväällä on kiva seurata mitä maasta löytyy. Suosittelen hankkimaan myös hyasintteja, niitä ei puput syö ja lisääntyvät mukavasti itsekseen.

    VastaaPoista
  3. Todella ihana perhonen ja upean värinen verho.

    VastaaPoista
  4. Kaunis verho. Minä jaksan aina ihmetellä, kuinka ihmiset osaavat tuollaisia ihanuuksia virkata. Itse kun selviän juuri ja juuri isoäidinneliöstä =)

    VastaaPoista
  5. Voi miten hyvä ohjeen sovellus.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihana kuvio verhoihin! Terkkuja täältä Espanjan auringon alta, jossa nyt asumme vakituisesti.

    VastaaPoista
  7. Kaunis verho. Hyvin sopii syksyynkin, syysperhonen.

    VastaaPoista
  8. Hieno perhonen, sopii kauniisti syksyiseenkin ikkunaan :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana, miksei muulloinkin kuin kesällä perhoset voisi sisällä elää.
    Minä ainakin pitäisin tuota ikkunassani ympäri vuoden !

    Mukavaa lämmintä syyskuun jatkoa ♥

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavat perhoset voivat liidellä ihan hyvin talviverhoihin asti tahi ensi kevääseen saakka. Talven vähäinen valo pääsee sisälle.
    Metsän anti on ollut niukkaa täälläkin. Noh, niukkaa on ollut "ylimääräinen" aikakin etten ole ihan "sienijahtiin" ennättänyt.
    Pirteitä päiviä ja sukkelia puikkoja!

    VastaaPoista
  11. Hirvikärpäsiä en ole saanut, vaikka mies niitä keräsi...
    Metsissä ei ole ollut vielä paljon sieniäkään, suppiksia ei hajuakaan, mutta odotan, jos...
    Tuo perhonen on kivan näköinen -miksei voisi olla talvellakin...

    VastaaPoista
  12. Kaunis perhosverho! Ihanaa kesän tunnelmaa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi