lauantai 23. toukokuuta 2015

Darling Buds of May

Neuloin jokseenkin tarkkaan 11 kk sitten ensimmäisen Darling Buds of Mayn ja tykästyin malliin kovasti. Ohje on melko hintava eikä ihan helpoin neulottava, mutta silti ihmettelen miksi Ravelryssa on vain neljä projektia (joista puolet minun). Huivi on tosi kivan mallinen ja helppokäyttöinen, koska se ei ponchotyyppisenä vaadi edes huivineulaa.


Sain joululahjavaihdosta vyyhdin turkoosia Titan Wool Merinos Extraa, joka vyyhdillä näytti minun silmiini kovasti vaaleansiniseltä. Lanka on kuitenkin niin ihanaa neulottavaa, että päätin antaa sille mahdollisuuden tulla huiviksi.

Lopputulos on minusta yhä vielä kovasti vaaleansininen, joten tuskin tämä huivi jää omaan käyttöön. Testasin sitä kasvojani vasten ja näytin zombielta, kuten aina kun kasvojeni lähellä on sinistä.



Lankaa kului 55 g eli toisin sanoen sitä jäi vielä 45 g. Puikkoina käytin 2,5 mm Knit Pro pyöröjä ja helmet (joita ohjeessa ei ole), ovat 9/0 tai 8/0. Kuopus valitsi tällaiset läpikuultavat, jotka antavat kivasti kiiltoa huiviin, mutta eivät näy kuin hyvässä valossa. Itse olin vähän räväkämpien helmien kannalla, mutta poika taisi olla oikeassa  helmien suhteen ;)



Huivi on tosi kiva neulottava, mutta vaatii keskittymistä. Sileitä kerroksia siinä ei juuri ole, vaan miltei joka kerroksella neulotaan pitsiä. Reunus puolestaan on erittäin helppo ja sitä tehdessä on suuri kyllästymisen vaara. Päätin etten neulo mitään muuta ennen kuin reunus on valmis.



Tällä kertaa myös Dessi osallistui kuvaussessioon kovasti. Ympärillä pyörivän Grislin rajasin kylmästi kuvista pois :D


7 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis huivi! Piipahdapa kyläilemässä jossain vaiheessa kesää!

    VastaaPoista
  2. Huokailen vaan ... ihana, upea unelma.
    Taattua huopatossuslaatuinen pitsiunelma.
    Hauskaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  3. Apua miten ihana.
    Heleää Helluntaita sinulle.

    VastaaPoista
  4. Huivi kuin koru, ja turkoosi tuo on, niin kesäinen väri :) ihana on:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi