sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Mikä kuu?


Marraskuunkaktus ainakin tuntuu olevan ihan pihalla siitä mikä kuukausi ja vuodenaika on menossa. Se päätti ryhtyä kukkimaan näin maaliskuun alun kunniaksi.







Kissat ovat sitä mieltä, että ulkoilukausi on alkanut. Asterix viihtyy ulkona jo pidempiäkin aikoja, mutta Dessille saa olla jatkuvasti avaamassa ovea tai ikkunaa.

Viimeisen viikon aikana rouva on päässyt sisään ja ulos  aina halutessaan, koska minä olen maannut kotona vuosikymmenen flunssan kourissa. Edellisen kerran olin näin kipeä viisi ja puoli vuotta sitten. En ole koskenutkaan käsitöihin kokonaiseen viikkoon eikä vieläkään huvita tarttua neuleeseen.

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti olosi paranee pian. Itselläni oli kaamea flunnssa viime keväänä. Ei sellaista haluaisi enää.
    Ihania kissoja, kevät tulee...
    Kaktuksesi haluaakin olla pääsiäiskaktus =))

    VastaaPoista
  2. Olisiko influenssa menossa? Kaktus voi hyvässä hoidossa kukkia todellakin kahdesti peräkkäin ja sinullahan on ehdottomasti viherpeukalo. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä kaktus hausi piristää sinua kun olet kipeä ja alkoi kukkimaan
    Paranemisia toivottelen miekin.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin kissa on aloittanut kevään ja mouruaa joka yö ulos kolmen maissa. Pikaista paranemista sinulle! <3

    VastaaPoista
  5. Nuo kissat on niin ihania, että rupeaa tekemään mieli omaa, mutta ehkä pysyn kuitenkin koirassa.
    Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista!
    Ihanat kuvat kisuista, hellyttäviä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi