perjantai 25. maaliskuuta 2016

Taas raidalliset sukat



Naapurimme ovat taas viime aikoina olleet niin paljon avuksi, että halusin kiittää heitä jotekin. Neuloin paljon ulkona olevalle naapurin miehelle sukat: ihan perussukat jämälangoista.



 
Pääosa langoista on 7 veljestä, osa Jannea. Puikkoina käytin 2,75 mm Knit Pro pyöröjä. Sukat on (tietysti) aloitettu kärjesstä ja neulottu yhtaikaa. pyöröpuikoilla. Vartta tein niin pitkään että kaikki langat loppuivat.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana olen ostanut 1602 g lankaa ja  käyttänyt 1630 g.



Muutama viikko sitten tein koekylvön omista chilinsiemenistä. Yksi lajike kasvoi niin nopeasti, että se piti jo koulia. Vahva tomaatin tuoksu osoitti, että siemenet olivat menneet sekaisin ja Apache -chilin pussissa olikin jokin tomaatti. Jos nämä jaksavat kasvaa nin että tuottavat satoakin, yritän selvittää mitä lajiketta pussissa onkaan. Onneksi hankin lisää Apachen siemeniä, koska se on osoittautunut varmaksi lajikkeeksi talon seinustallakin kasvatettuna.




Tulpaanit alkavat jo nostaa päätään. Täytyy vain toivoa, että valkohäntäkauriit pysyvät poissa pihasta ja saisimme nauttia myös tulppaanien kukinnasta.

Iloista pääsiäistä!

7 kommenttia:

  1. Tuo tomaatti saattaisi olla perunalehtinen Outdoor Girl. Tuo lehti muistuttaa vähän siltä.

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäisen aikaa teillekin! Tehkää kivoja asioita.
    Meillä nautitaan lumen sulamisesta, neulomisesta, lankojen valinnasta, koruilusta ja lukemisesta. Täydellinen sunnuntaipäivä :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan värikkäät sukat. Voi jo on tuloillaan kevään kukkia. Pian on päästävä mökille tarkistamaan miten omani voivat =))

    VastaaPoista
  4. Syökö peurat tulppaanejakin? Meillä kurkistaa narsissit ja krookukset maasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi