maanantai 11. huhtikuuta 2016

Huivihattu

Pihatöitä tehdessä on kiva suojata hiukset ja samalla pitää ne poissa kasvoilta. Olen tehnyt tällaisen Huivihatun jo aiemminkin, ja se on osoittautunut erinomaiseksi päähineeksi, vaikka näyttääkin hassulta piispanhiipalta.


Lanka on Novitan vanhaa Bambua puretusta paidasta eli miinuksia tästä työstä ei tule.


Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä, mutta ei mitenkään lämmintä. Kimalaiset pörräsivät ahkerasti krookusten joukossa. Valitettavasti myös muurahaiset ja punkit ovat heränneet. Asterixista on löytynyt jo kolme punkkia.

Dessikin on ulkoillut ahkerasti, mutta välillä täytyy auttaa sisätöissä. Tässä vaihdamme sohvapeittoa. Dessi pitää peitosta kiinni, ettei se putoa kaiteelta :D

Aurinkoista viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Tuommoinen huiviloinen on varmasti näppärä. Tuulettuu pääkin sieltä alalipareesta.
    Siis joko punkit on taas liikkeellä?! Voi ryönä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivihattu. Teilläpä jo on kaunista kun kukinta on alkanut kevätkukilla. Meillä kukkii vain ihana lumikello. Pian tulee kyllä lisää kukkioita.

    VastaaPoista
  3. Kierrätystä, järkevää ja kaunista. Krookuksesi jo kukkivat, eikä ole pupu haukannut.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen tehnyt noita huivihattuja. Taisi minullakin olla bambulankaa. Tuli ainakin sopivan "notkea"

    VastaaPoista
  5. Hauska tuo huivihattu.
    Joko niitä punkkeja on, voi kamaluus.
    Pitääkin aloittaa Lillille punkkisyynit.

    VastaaPoista
  6. Tosi hauska idea tuollainen huivihattu.

    VastaaPoista
  7. Huivihattu pitäisi tehdä, näyttää kätevältä. Pitääpä meidän pennulle hommata punkkiöljyt, kun se on vähän alipainoinen, niin ei verenimijöistä olisi väliä.

    VastaaPoista
  8. Huivihattu onkin hieno juttu. Sellainen siis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi