tiistai 19. heinäkuuta 2016

Puneltaen


Osakaisen arvonnassa voittamani vironvilla ei jättänyt rauhaan yksien sukkien jälkeen, vaan minun piti neulata siitä vielä toiset. Tällä kertaa tein Klas Brita -malliset sukat, joita sovitin joka välissä, että tulisi minulle sopivat.





Koska lankaa riitti, tein lisää ja lisää pituutta, kunnes lopulta sukat yltivät polviin asti.



Tästä kuvasta ei ehkä uskoisi, että nämä istuvat kenenkään jalkaan, mutta niin ne vain ovat minulle sopivat. Olen joskus museoissa ihmetellyt neulakinnastekniikalla tehtyjen sukkien omituista mallia, mutta kyllä aiemminkin on osattu tehdä istuvia sukkia.




Nilkassa olisin voinut tehdä vähän enemmän kavennuksia.



Pyöreä aloitus on minulle aina haste, sillä siitä tupaa tulemaan liian löysä niin kuin nytkin. Täytyy tehdä seuraavalla kerralla pari ensimmäistä kerrosta tukevammalla pistolla ja katsoa auttaako se.




 
 


Ja sitten siihen otsikkoon "puneltaen". Se on pisto, jossa takimmainen lanka otetaan neulalle kiertäen. Sillä tavoin tulee litteä pisto. Muuten pisto on koko sukassa 2+2 F2 puneltaen, mutta reunassa on pari kerrosta lettireunaa 2+2 F1.

Saa nähdä pysyvätkö sukat ylhäällä, sillä pari painaa 106 g. Jos eivät, täytyy tehdä nyöri.

8 kommenttia:

  1. Onpas ne kauniinväriset ;)
    Minullahan on kinnasneula jostain 1800-luvulta. Pitää joskus opetella käyttämäänkin sitä.

    VastaaPoista
  2. Tulinpa pitkästä aikaa vilkaisemaan tänne ja kävi jo mielessä pitäisköhän itsekkin aloitella uudelleen.Lämmintä kesän jatkoa. toivottelee Tarikka

    VastaaPoista
  3. nehän on kuin auringon nousu tai komea ruksa. Upea väri

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanat sukat ja taidokkaasti toteutetut! Totta on, että museoissa näkee entisajan kädentaitoja, niitä on mielenkiintoista katsoa ja ihailla.

    VastaaPoista
  5. Arpajaislanka meni aivan oikeaan osoitteeseen.
    Mahtavat sukat.

    VastaaPoista
  6. Oi kuinka pirteät sukat, ihanat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi