keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mysteerihuivi # 28

Innostuin taas kerran menemään mukaan Goddess Knitsin mysteerihuiviryhmään. Tämänkertainen malli olikin mielestäni oikein kaunis ja sain sen valmiiksi ennätysajassa - kaksi päivää viimeisen vihjeen julkaisemisen jäkeen. Osittain syynä oli langan loppuminen, niin että jätin lopusta toistakymmentä kerrosta tekemättä. Reunuksesta tuli silti mielestäni hyvä ja olen jopa (kohtuullisen) tyytyväinen pingotukseen.


Lanka on Cascade Yarns Heritage Silk ja väri on hieman enemmän tiilenpunainen kuin kuvissa. Pitäisi kyllä mennä valokuvauskurssille, kun en koskaan saa kuvia onnistumaan!

Huivilla on melkoisesti kokoa: siipiväli on 190 cm ja korkeus 105 cm. Huivineulanikin näyttää ihan pikkuruiselta ;) Puikkoina käytin 4,5 mm Knit Pro pyöröjä.


Viikonloppuna järjestin Neuleharppujen ristipistojaoston tapaamisen meillä. Sain tuliaisiksi Virpin tekemän pesukintaan ja käsintehtyä saippuaa. Ihania molemmat <3



Minä EN siis ole mikään ristipistoilija, pois se minusta :D Jo pari vuotta sitten erehdyin ostamaan pikkuruisen ristipistotyön, joka sai hautua rauhassa, kunnes minut pääsiäisenä innostettiin aloittamaan se.

Sen jälkeen en ole koskenutkaan työhön ennen viime sunnuntaita. Ehdin pistellä jonkin verran ja purkaa vain pienen osan tekemästäni. Saa nähdä edistyykö tämä enää vai jääkö ufoksi. Eivät ne ristipistot vain ole minua varten.

26 kommenttia:

  1. Ihana huivi. Minäkin olen jo päättänyt tehdä siitä saamastani vironvillasta revontulihuivin. En vain vielä ole ehtinyt aloittamaan. Parhaillaan on niin monta juttua mielessä, mitä haluaisi aloittaa, että saa nähdä saanko aloitettua mitään :) Kun ei tiedä mitä tekisi ensiksi.

    VastaaPoista
  2. No tottakai se kissa valmistuu, vastahan sitä on vauhtiin päästy! :D Hmm. Huivista tuli kyl nätti ja tuo lyhennetty reunakaavio itse asiassa sopii paljon paremmin. Pitäisköhän sitten aloittaa...

    VastaaPoista
  3. Upea huivi ja niin ihanan iso. Kyllä se risti pistely varmasti sinulta sujuu. Ja valmistakin tulee ennemmin tai myöhemmin. Tsemppiä vain!

    VastaaPoista
  4. Kauniin huivin olet tehnyt, minullakin on nyt Ishbel-huivi valmis ja pingottumassa. Tuo käsintehty saippua on varmasti ihanaa...

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi, mutta täysin mysteeri. Olisi kyllä ihana kokeilla neulomista välillä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hei täällä ihan uudessa blogimaailmassa :)
    Ihana huivi! Tähän mysteeriin olisi kannattanut lähteä mukaan. Tosin omat pitsin neulomistaitoni tuntien oli ehkä parempi, että jätin homman ammattilaisille.
    Ja ihan selvästihän tuo ristipistotyö etenee eli ei kannata ollenkaan edes ajatella luovuttamista.

    VastaaPoista
  8. Voi upeus miten kaunis huivi! Ahkera olet ollut!

    VastaaPoista
  9. Hieno huivi tuli. Minullakin tahtoo nuo ristipistot ufoilla :)

    VastaaPoista
  10. No kai se kissa nyt valmistuu kun on jo noin pitkäller. Tapaamisia vaan kehiin niin siitä se lähtee!

    Huivi on aivan mahtava, mulla olis muutama huvilanka odottamassa, malli vaan pitäis valita, sellanen joka multakin onnistuu...

    VastaaPoista
  11. aivan ihana huivi, minulla ois myös paljon huivi lankoja jemmassa... pitäsi kaivaa esiin ja tikutella huiveiksi :)
    niin , nuo ristipistot aina silloin tällöin houkuttelevat minuakin.. aloitan uuden työn ja hetken päästä nakkaan kaappiin , kun ei oikein oo mun juttu :/

    VastaaPoista
  12. Tuo on kyllä tosi kaunis väri tuossa kuvassakin, kuinka kaunis lieneekään luonnossa <3

    VastaaPoista
  13. Upea huivi, ei mikään perinteinen pitsihuivi! :) Värikin on ihana!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana huivi ja niin kaunis on värikin,hitsi oon ihan kade,itse kun en pitsineuleita saa aikaiseksi,siis en osaa :)enkä ole ikinä ristipistojakaan tehnyt:) Kyllä sä tuon joskus vielä valmiiksi saat:)Ja kuvatkin ovat tosi hyviä.

    VastaaPoista
  15. Huivi on kaunis, sanoo pitsihuiveihin hurahtanut.
    Niin se vaan on tauolla miunkin alkuvuodesta aloittamani joulusukka-pistely. Eipä taida vielä tulevaksi jouluksi valmistua, mutta eipä väliä, kunhan joskus.

    VastaaPoista
  16. Aivan mahdottoman kaunis huivi, kiva väriläiskä vaikka tumman takin kanssa :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan upea huivi, olen ihan kade:D Valokuvaus on vaikeaa, mutta hyvin nuo on onnistuneet. Ulkona saa parhaiten värit, mutta liika aurinko on pahasta... Eikä sitä ihan akaikille kursseille ehdi, vaikka kiinnostaiskin. Vitsit kunpa meilläkin olis täällä joku käsityökerho

    VastaaPoista
  18. Ah, mikä huivi.
    Pitsikuvio on kaunis.
    Sisuttelua ristipistojen kanssa. Ihan selvä hiirulainen on jo ilmestynyt kankaalle.
    Viihtyisää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  19. Ihana huivi! Minäkin ilmoittauduin tuohon mysteeriin alunperin mukaan, mutta en sitten edes aloittanut. Nyt hieman harmittaa, kun näkee, miten upea huivi siitä tuli.

    VastaaPoista
  20. Siis tuo huivi on niin upea!!! Täytynee hankkia tuo malli. Ja aikaa sen neulomiseen. Ja huivilankaa, vaiko huvilankaa kuten Virpi ;)

    Hih, tuo ristipistoilusi näyttää jälkimmäisessä kuvassa kengurulta. Kyllä se siitä valmistuu!!!

    VastaaPoista
  21. Upea huivi. Minä jätin tuon mysteeri-neulonnan tänä vuonna väliin.

    VastaaPoista
  22. Zeldan sivujen kautta seikkailin tutustumaan sivuillesi.
    Mukavanoloista seurattavaa, joten liityin lukijaksesi :)

    Itsekin siirryin bloggeriin vuodatuksen kaatumisen myötä - tervetuloa vierailulle.....

    VastaaPoista
  23. Kaunis huivi. Osaisinpa vaan itse tehdä tuollaisia.
    Ristipistotyöt eivät ole minunkaan heiniäni. Vuosia sitten aloitettu 2x2 sentin ristipistotyö on vielä kesken. :(

    VastaaPoista
  24. Vihreää lankaa löytyisi, laitatko s-postitse viestiä: sininensohva8ätluukkupistecom Todella ihana huivi!

    VastaaPoista
  25. Vitsit, että on monimutkaisia noiden tuoreempien postausten neulemallit! Kateudella katselen, kun minulla on työn alla peittopalojen neulomista, enkä kykene edes ajattelemaan mitään monimutkaisempaa! Vähän on nyt neulomistaidot kesäterässä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi