sunnuntai 12. elokuuta 2012

Pitsineuletakki


Tätä takkia olen neulonut koko kesän, koska aina välillä mielenkiintoisemmat projektit ovat menneet tämän ohi. Ohje on Kauneimmat käsityöt -lehdestä 4/2012 nro 13 (Väljä neuletakki).


Kuvaaja olisi voinut huomata, että paitani on rypyssä :/

Lanka on Tallinnasta Karnaluksista ostamaani Madame Tricot Camillaa, jota kului 550 g. Puikot 3,25 mm Knit pro pyöröt, resorissa 3 mm.


Napinreikiä olisi pitänyt tehdä vielä kaksi. Mietin laitanko ylös kiinnittimeksi yhden nepparin ja pari nappia vain lumeeksi vai puranko resorin ja teen vielä kaksi napinreikää lisää. Uskoakseni laiskuus voittaa ja valitsen ensin mainitun vaihtoehdon :D

Takki olisi ollut lauantaina tarpeen, kun vietimme esikoisen syntymäpäiviä Lahdessa. Lämpötila oli +14 astetta ja tuuli hyytävä. Esikoinen on kyllä syntynyt tapanina, mutta hän pyysi syntymäpäivälahjaksi matkaa Lahdessa sijaitsevaan Ilmasiltaan, joka on auki vain kesällä.


Reissun syy on tässä: K1 Kurki, jonka pienoismallin esikoinen suunnittelee tekevänsä. Kurki tuli kuvattua edestä ja takaa, sisältä, päältä ja altakin ja mittoja otettiin joka suunnasta. Meille - tai siis pojalle - kävi hyvä tuuri, kun paikalla oli ilmailuharrastajia, joista yksi lupasi etsiä tietoja Kurjesta.



Reissun päiväksi valittiin lauantai, koska Lahden moottoripyörämuseossa järjestettiin rompetori. Esikoinen toi mukanaan yhden skootterin kaasarin ja laatikollisen kaikenlaista mopotavaraa. Perheen miehet viihtyivät rompetorilla pitkään ja minua ihan hiukan kyllästytti hytistä järven rannalla sijaitsevan museon pihalla, joten viihdytin itseäni kuvaamalla museon kylttiä :D Vastaavanlainen Java-moottoripyörä (344 ccm) on autotallissamme tuhannen palasina. Poika osti sellaisen (vm. 1960-luvun puolivälistä) Joensuusta ja kiikutti sen kotiin rakennellakseen siitä jotakin. En tiedä mitä ;)

26 kommenttia:

  1. Tosi kaunis neule. Ja niin keväisen vihreä. Voi kun olisikin vasta kevät .))

    VastaaPoista
  2. voih.. on sitten upea takki.. tykkään kovasti myös väristä..
    minullakin on monesti joku työ kun kestää ja kestää , kun toiset projektit kiinnostavat enemmän :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava takki! Ja taatusti käyttöä tuollaisella vajaalla hihamitalla. Mä tarttisin kans tollasen, vaan koska olis aikaa se tikutella... Ehkä kohta ku pihapuuhat vähentyy, mutta siihen on vielä aikaa...

    VastaaPoista
  4. Kaunis takki ja hyvä väri! Laittoi miettimään mihin nuo omat Karnasta raahatut Camillani käyttäisin. Pitäisi varmaan ottaa ne jo puikoille, jotta olisi toivoa saada ensi kesäksi valmiiksi!

    VastaaPoista
  5. Minulla ei valmistu edes pienet kesätyöt! Hieno takki, näppärä idea noiden nappien kanssa! Ja eikö olekin upeaa, että löytyy harrastajia jotka auttavat nuorempia harrastuksen pariin! :) On hienoa, että nuori saa omassa harrastuksessaan apua ja neuvoja vanhemmilta harrastajilta, varsinkin kun on sellainen harrastus jota ei ihan joka jannulla ole! :) Mahtavaa!

    VastaaPoista
  6. Blondimaiseti hihkaisen iik.
    Aivan ihana postaus pitsikuvioista lentokoneisiin ja Javaan!
    Paljon tähdenlentoja ja innostusta koulupäiviin!

    VastaaPoista
  7. Takki näyttää hyvältä. Kiva malli ja väri.
    Jawa on tuttu. Isoveljellä oli sellainen ja sain istua kyydissä,

    VastaaPoista
  8. Kivat tuollaiset puolihihat tuossa takissa. Sen voisi laittaa jollain rintakorullakin kiinni siitä ylhäältä.

    VastaaPoista
  9. Hieno pitsineule ja hyvä väri.

    Onneksi on luvattu vielä sentään lämpimiäkin päiviä.

    VastaaPoista
  10. Mieleinen "syntymäpäivä" varmasti. Ja miten kaunis pitsitakki ja ihana väri.

    VastaaPoista
  11. Kaunis neule. Kyllähän se joskus väkerryttää, kun on vähän monimutkaisempi malli tai jos malli on niin yksinkertainen, että rupeaa unettamaan. Itse askartelen juuri naapurin rouvan palmikkovillatakin kanssa. Tahtoo käydä käsiin, mutta kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  12. Kiva malli takissa. Ja pitsineule on hieno. Tuota oli varmaankin kiva tehdä :)

    VastaaPoista
  13. Kaunis pitsineuletakki ja ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  14. Onpa nätti pitsikuvio ja muutenkin kiva neuletakki, etenkin värinsä puolesta :)

    VastaaPoista
  15. Kaunis neuletakki.
    Syntymä päiviä voi viettää silloin kun sattuu olemaan sopiva aika.
    Isännällä on joskus nuoruudessa ollut juuri tuollainen Java jota aina kaiholla muistelee.

    VastaaPoista
  16. Kaunis pitsitakki! Postilaatikkosi kolahtaa lähipäivinä.

    VastaaPoista
  17. Niin on nätti neuletakki, siis kaunis ja niin mun värinen :)Ihastelen taas tuota sun pitsineuletaitoa :)Hieno reissu teillä,pojat on poikia mopon osineen ja harrastuksineen, mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi :)

    VastaaPoista
  18. Ihana neuletakki, värikin on niin raikas ;)

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana neuletakki! Itsellä ei kärsivällisyys riittäisi saamaan noin isoa työtä päätökseen.=)

    VastaaPoista
  20. Laitatko mulle viestiä arjeniloja@luukku.com, voisin lahjoittaa sulle uuden enkelin kadonneen tilalle? Onko väritoiveita? =)

    VastaaPoista
  21. Kaunis takki ja ihana väri.
    Kiva synttärireissu teillä on ollut.

    VastaaPoista
  22. Onpa kaunis neuletakki. Kuvio on sama millä minä neuloin kesän alussa hihattoman topin violetista puuvillalangasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi