torstai 6. joulukuuta 2012

Lisää neulakintaita

Neulakintaita on taas syntynyt lisää enkä malta olla esittelemättä niitä teillekin ;) Neulakintaat ovat mitä oivallisin matka- ja kokouskäsityö: ei vaadi paljon tilaa eikä ohjetta.


Nämä on tehty Austermann Creative & Filz -langasta josta olen tehnyt jo useammat kintaat. Näiden uskoisin sopivan miehelleni, mutta en ole viitsinyt sovituttaa kun saattavat löytää tiensä pukinkontiin.



Näissä on lankana paksumpi G-B Wolle Filz-it. Alunperin suunnittelin antavani nämä joululahjaksi, mutta peukalot epäonnistuivat pahemman kerran. Niinpä ne sai työkaverini joka on ihaillut neulakintaitani. Hänelle kehtasin antaa vähän epäonnistuneemmatkin. Joululahjakintaatkin ovat jo valmistuneet, mutta ne esittelen vasta kun ovat saajallaan.

Yöllä on näemmä satanut vähän lunta ja täytynee lähteä lumitöihin, että pääsemme reissuun. Vai pitäisiköhän ruveta kolistelemaan, että miesväki heräisi ja saisin apua lumenluontiin :D Tarkoitus on käydä veljeni perheen kanssa syömässä Turussa ja samalla vaihtaa joululahjat. Toivotaan ettei tule oikein kovaa lumisadetta ja huonoa ajokeliä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille :)

23 kommenttia:

  1. Kivat neulakintaat! Tuo nimitys on minulle ihan uusi.

    Erityisen hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Ihanan lämpöisiä kintaita. Itse en ole koskaan tehnyt, joskus voisi yrittää.
    Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää ja turvallista matkaa.

    VastaaPoista
  3. Kauniita sekä lämpimän näköisiä kintaita. Tuo on taito jota moni ei enää osaakaan.
    Minäkin haluaisin oppia tuon taidon, mutta kun ei oikein enää löydy neulakintaalla tekemiseen opettajaa.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle..

    VastaaPoista
  4. Hienoja kintaita,niin lämpöisen oloisia,hyvä joululahjaidea jos vaan osaisi tuollaisia tehdä :) Hyvää Itsenäisyyspäivää myös Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Neulekintaat ovat nyt hyvin tarpeelliset.
    Juhlavaa Itsenäisyyspäivää ja jänskää adventinaikaa sekä turvallista matkaa!

    VastaaPoista
  6. Ihania kentaita olet tehnyt :)

    Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää Sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Taas kivan näköisiä kintaita. Blogissani on sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  8. Minä en kyllä yhtään ymmärrä, miten noita neulakintaita tehdään, mutta kauniin näköisiä ne on.

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti reissu meni nappiin :)

    VastaaPoista
  10. Lämpimän näköisiä kintaita. Tuo tekniikka täytyy kyllä joskus opetella :)

    VastaaPoista
  11. Ihania nämä kintaasi ja varmasti lämpimiä.

    VastaaPoista
  12. Neulakintaasi ovat kauniit ja varmasti lämpimät.

    VastaaPoista
  13. Seikkailessani blogimaailmassa löysin blogisi ja neulakintaat. Hienoa! Olen tehnyt muutamat ja niiden tekemiseen ei paljon tilaa tosiaankaan vaadita. Neulakintaat ovat myös miellytävät kädessä. Sinulla on ihanan väriset.

    VastaaPoista
  14. Sinä osaat tuon tekniikan jota minäkin olen joskus äitini opettamana tehnyt. Silloin vaan ei kiinnostanut ja nyt ei hän ole enää opettamassa. Tuolla jossain on kyllä aloitus jonka korjasin talteen hänen kuoltuaan mutta eipä siitä selkoa ota kun ei muuten osaa eikä muista miten sitä tehtiin. En epäile etten osaisi mutta vielä ei ole tullut niin suurta kiinnostusta.

    VastaaPoista
  15. Kauniita kintaita, taidokasta työtä. Erinomaisia joululahjoja!

    VastaaPoista
  16. Kiva kun on muitakin irtoteen juojia. Olen usein ajatellut, että mitähän kahvinjuojat tuumaisia kun niille tarjoaisi murukahvia, että sekoita itse :)

    VastaaPoista
  17. Kauniita ovat molemmat parit. Väritys ylemmissä on aivan upea. Tuota taitoa en ole koskaan edes kokeillut.

    VastaaPoista
  18. Onpa kauniita. Tuo liukuvärjätty lanka sopii hyvin näihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi