lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäkuun lopun kukkijat

Kultahelokki innostui kukkimaan ja on avannut hurjan määrän kukoistuksia muutamassa päivässä.

Toinen innokas keltainen on suikeroalpi, joka levittäytyy ympäri kivikkoa ja sen ulkopuolellekin.

Peurankelloja on kukkapenkissä vain muutama eivätkä pihan reunaan siirtämäni yksilöt ole innostuneet kukkimaan ainakaan vielä.

Chileissä on jo ensimmäiset kukoistukset, mutta paprikat kasvattavat vain lehtiä.

Tomaateissa on pieniä raakileita ja löysin äsken metsän reunasta kypsiä mustikoita. Tässä lähellä on hurjasti varpuja, mutta marjoja ne tuottavat huonosti. Ehkäpä innostun lähtemään kauemmas mustikkametsään - tai sitten en :D Ensimmäiset mansikat on jo pakastettu.

Minun lomani alkoi tänään ja kalenterini on täynnä koko ensi kuun. Joka päivän kohdalla on merkintä "loma". Muita merkintöjä siellä ei olekaan, paitsi autohuolto. Tänä vuonna en ole varannut edes lyhyttä matkaa, vaan kuljemme sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Jos nyt edes saan poikia enää mihinkään reissuun kannsani. Jos en, niin onpahan enemmän aikaa neuloa :)

Mies aloitti lomansa jo pari viikkoa sitten ja tapansa mukaan hyvin ahkerasti. Koko parkkipaikkamme kaivettiin auki ja siihen tehtiin kunnon salaojat ja sadevesikaivot ja autotallin eteen routasuojaus. Ensi keväänä ei pitäisi olla autotallin lattialla vettä.

Asterix näyttää lomailun mallia. Tosin en suosittele kenellekään lepäilyä pienessä muovilaatikossa lautasliinojen päällä ;)

Hyvää kesäkuun loppua ja alkavaa heinäkuuta!

14 kommenttia:

  1. Mirrukat ovat fiksuja, löytävät arvokkaan paikan loikoa; lautasliinat ovat varmasti kauniita ja pehmoisia alustoja. Komeaa kukkimista pihassa ja puutarhassa! Meillä isäntä maalaa talon sokkelia ja on selvästi onnellinen siinä puuhassa, vaikka talkoileekin yksin.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkia sinulla nuo keltaiset on kuin aurinkoinen matto :)
    Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniisti olet saanut perennasi kukkimaan. Suikeroalpia oli minunkin kukkapenkissäni viime vuonna, mutta lienen nyhtänyt sen pois ruohoja kitkiessäni kun sitä ei näytä enää olevan En tiennyt sen nimeäkään ennen kuin nyt kun näin kuvassasi samanlaista kasvustoa :) Melkoinen puutarhuri olen, vai mitä ;)

    VastaaPoista
  4. Suikeroalpi näyttää hienolta, vaikka onkin keltaista :).

    Meillä kohta saadaan ensimmäiset tomaatit syöntiin kasvihuoneesta ja eka erä mansikoita on menossa pakkaseen...

    Oikein hyvää ja suunnittelematonta lomaa :).

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit kuvat. Ihanaa viikonloppua Sinulle

    VastaaPoista
  6. Upeita kukkia, helokit ja suikeroalpit kukkivat täälläkin.

    Vietä mukava loma:))

    VastaaPoista
  7. Upeaa keltaista kukkaloistoa :) Asterixin lomailumalli oikein hyvä malli :) Ihanaa rentouttavaa lomaa! Ja rapsutuksia karvakorville :)

    VastaaPoista
  8. Mikä chililajike sinulla kasvaa?
    Pirteää kukintaa. Peurankellossa on pitkäkinttuinen kutoja asukkina.
    Niin ne mukulat kasvavat ja tulee aika, jolloin ei vanhempien seura niin valtaisasti kiinnosta. Muutama vuosi eteenpäin niin heistä saa taas innokasta retkeilyseuraa.
    Leppoisaa lomaa ja koreita päiviä!

    VastaaPoista
  9. Suikeroalpi on yksi minun suosikkejani ja peurankellokin taitaa meiltä löytyä. Kauniita kuvia. Rentouttavaa lomaa sinulle. Niin ne jälkikasva alkaa irtautua omiin menoihinsa. haikeaa ja herttaista:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä Asterix tietää, pitäähän ne pehmusteet olla, vaikka sitten lautasliinat :D

    VastaaPoista
  11. Komeaa kukkaloistoa. Tuo allakan merkintä "loma" joka päivälle on hyvä juttu.
    Hyvää lomaa Sinulle.

    VastaaPoista
  12. Onpa kaunis tuo kultahelokki, minulle ihan uusi tuttavuus. Minä istutin tänä vuonna 3 peurankelloa, mutta joku ryökäle on syönyt ne ihan maan tasalle. Kai siellä vielä juurakot on tallella, jos sitten vaikka ensi kesänä... Hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Vai luit sinä kela-sanan, kieloksi :D

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kukkivat kukkasi. Toivottavasti eivät sateet ole haitanneet. Meillä sateesta tuli pionien tuho. Tomaattisi ovat hieman edellä mun tomaatteihin verrattuna. Ensimmäistäkään raakiletta ei vielä näy, mutta kukkia on paljon. Me ollaan pakastettu mansikoita suoraan nahkapussiin. Syödään nyt, kun ovat hyviä ja tuoreita ja talvella sitten jotain muuta. Asterixilla on oikea ote loman viettoon! Mukavaa lomaa myös sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi