torstai 11. heinäkuuta 2013

Vihreä puuvillaneule

Ohje tähän neuleeseen löytyi Modasta 4/2013, malli 24. Neule on tehty ylhäältä alas ilman yhtään saumaa. Lanka on reilu vuosi sitten Karnaluksista ostamaani Madame Tricot Camillaa, jota kului 450 g eli käytin kaiken mitä minulla oli. Paidasta tuli kivan pituinen, kun jätin hihat vähän vajaamittaisiksi. Puikkoina käytin puisia 3,25 mm Knit Pro pyöröjä.




Kuvio on tehty erittäin yksinkertaisesti tekemällä yhdellä kerroksella langankiertoja ja pudottamalla ne seuraavalla kerroksella. Langakiertojen ylä- ja alapuolella on neulottu kerros nurjaa, muuten neule on sileää oikeaa. Olen näemmä ihastunut liehuhelmoihin, koska jo aiemmin keväällä tein Pinaattitunikan :)


Ylimmän kuvan on ottanut esikoinen, joka neuleen kuvaamista enemmän keskittyi koiran kuvaamiseen :D


Lankavarastoni meinasi jo melkein supistua, kun Neuleharppujen virallinen Wollmeise-trokari Drucilla laittoi tyrkylle Twiniä. Pakkohan minun oli ostaa pois noin minunväriseni lanka :D
Viikonloppuna onkin hyvin aikaa tehdä käsitöitä, kun en pihatöihinkään kyken. Osittain puhjennut viisaudenhampaani alkoi vihoitella ja menen huomenna poistattamaan sen. Seuraavat päivät pitänee ottaa vähän rauhallisemmin, mutta onneksi suurin pihaurakka on jo aika hyvässä mallissa.  
Ensi viikolla poikien ja minun on tarkoitus tehdä pieni kotimaan lomamatka. Käymme Ylihärmässä hakemassa esikoisen Jawaan vanteita. Otan mielelläni vastaan vinkkejä mukavista pysähdyspaikoista Tampereen ja Ylihärmän välillä. Kodin ja Tampereen välinen matka porhalletaan pysähtymättä. Ajattelin ajaa matkan toiseen suuntaan Seinäjoen ja toiseen suuntaan Virtain kautta. Parkanon automuseo on yhtenä kohteena ja ehkäpä myöskin Kauhavan kangasaitta ;)

15 kommenttia:

  1. Jalasjärvellä Juustoportti 3-tien varressa on hyvä pysähdyspaikka jos tykkää juustoista tai muuten paikallisista herkuista. Juustoja maistellen saa välipalanälän täytettyä ;) ja samalla voi ostaa matkanameja. Siellä on myös mm. Pentikin tehtaanmyymälä jos haluaa todella päästä rahoistaan. Jos taas Virtain kautta ajaessa haluaa käydä reippailemassa ja katsomassa luontoa, suosittelen Helvetinjärven kansallispuistoa ja Helvetinkolua. Muutaman kilsan patikoinnilla näkee ko. kolun ja voi syödä retkieväät -järven rannalla. Jos oikein haluaa itseään kiduttaa, siitä vaan Tuuriin ja Keskisen kyläkauppaan... ja Ähtärin eläinpuistokin lienee sillä suunnalla.

    VastaaPoista
  2. Trokari toteaa, ettei kuvat tee oikeutta tunikalle, se on luonnossa vielä upeampi! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis neule, tuo helman on kiva. Pyöröpuikoilla onkin mukava tehdä eikä nyt saumat haittaa.

    Voi sitä hammasta. Onneksi pääset siitä eroon. Minulla on poistettu kaikki neljä, siksi varmaan olen tämmöinen :D

    Mukavaa pian alkavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana tunikan malli ja ihana väri :) Näyttää niin kesäiseltä ja kevyeltä, miii like :)

    VastaaPoista
  5. Kivan mallinen tunika ja värikin on ihana.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti viisaudenhampaasi poistuu ongelmitta.
    Parkanossa olen pysähtynyt vain Shellille tankkaamaan ja joskus siinä vieressä oli tehtaanmyymälä (Nanso?), jossa tuli aina käytyä.
    Juustoportti on ollut hyvä taukopaikka myös.

    VastaaPoista
  7. Ihanan värinen neule ja kiva malli. Tuo uusi lanka on ihan herkku!

    VastaaPoista
  8. Tulipa nätti liehuneule. Tuo saumaton neulominen on kiehtovaa, ei saumojen ompelua...

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavan näköinen neule.
    No jo on totisesti Huopatossusen oranssia lankaa XD.
    Mukavaa kesäretkeä!

    VastaaPoista
  10. Kaunis neule ja kauniin värinenkin. Ihanan kesäinen ja keväinenkin.

    VastaaPoista
  11. Nätti tunika niin väriltään kuin malliltaankin.
    Minä en ole lankavarastojani vajottanut tälle kesälle ollenkaan mutta en ole kyllä ostanutkaan saa sitten nähdä miten käy syksynmällä.

    VastaaPoista
  12. Kaunis tunika, tyylikäs! Haudo poskea kylmällä hampaan poiston jälkeen toistuvasti tai jos kylmä tuottaa kipua, niin suojaa silkkihuivilla. Kylmä ja lämmin ovat hyviä tapoja hoitaa kipua. Me pysähdyimme usein Torisevalla ja Ryövärin kuopalla jaloittelemassa. Tuurissa kävimme tänä kesänä ja poikkesimme Siltalan vaatekaupassa, Äitini löysi kauniin ulkoiluasun ja Isäntä erityisen miellyttävän paidan golfiin.

    VastaaPoista
  13. Hieno neule! On juuri sopivan värinen kesäneuleeksi ja muulloin piristämään arkea :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi