sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Haaste



Sain Tarikalta haasteen, jossa pitää vastata haasteen lähettäjän antamiin kysynmyksiin. Olen ollut kovin laiska vastaamaan haasteisiin, mutta Tarikan kysymykset olivat niin mielenkiintoisia, että pakkohan niihin on vastata :)

MIKÄ ON LEMPI VUODEN AIKASI JA MIKSI ?
Tykkään sekä kunnon hellekesästä että lumisesta talvesta. Lämpötilan pitää olla joko yli +20 tai alle -5 ja aurinko saa porottaa pilvettömältä taivaalta; loskakelit eivät ole minua varten.

TULEVAISUUDEN HAAVET JA UNELMAT ?
Onhan näitä isompia ja pienempiä haaveita :) Haluaisin matkustella ja käytännöllisempi asunto olisi kiva.

OLETKO TAI OLITKO UNELMA AMMATISSASI ?
Pidän työstäni ja parasta siinä on työyhteisö (yliopisto). Olen ollut monenlaisissa työpaikoissa ja viihtynyt parhaiten yliopistoissa. Olenkin ehtinyt työskennellä jo neljässä eri yliopistossa enemmän tai vähemmän aikaa.

LEMPI VÄRISI ?
Kirkkaat ja lämpimät värit ovat mieluisimpia (oransi, keltainen, punainen, vihreä) ja pidän myös pirtsakasta harmaasta :D

MIKÄ ON LUKEMISTASI KIRJOISTA MIELEEN PAINUVIN ?
Tämä olikin hyvä kysymys. Yleensä kysytään lempikirjaa, mutta huomasin kysymystä pohtiessani ettei lempikirjani sovi vastaukseksi tähän kysymykseen. Olen kirjallisuuden suurkuluttaja ja luen hyvin erityyppisiä kirjoja. Mieliinpainuvimpia ovat olleet Marianne Fredriksonin Anna, Hanna ja Johanna sekä Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogia.

Olen taas liian laiska keksimään uusia kysymyksiä ja haastamaan muita mukaan :( Kuvan liittäminenkään ei onnistunut, joten tulee kuvaton postaus.

Aurinkoista sunnuntaita!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi