sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Keinulauta


Varoitus: tämä postaus sisältää neonvärejä :D

Ostin syksyllä neljä eriväristä kerää Hatnut Feet -lankaa. Kahdesta tein sukat lahjaksi ja kahdesta kerästä itselleni pipo-kauluri -setin.




 Koska tämä värisävy oli selkeästi raidoittuva, etsin pitkään ennen kuin löysin mieleseni mallin. Lopulta Ullasta löytyi Keinulauta-pipon ohje.



 Tykästyin pipoon niin että käytin samaa mallia myös kauluriin. Loin 108 silmukkaa ja lisäsin silmukoita vähitellen niin että niitä oli lopulta 140. Kauluri asettuu hyvin kaulaan. Lankaa jäi harmillinen 25 g nöttönen. Mietin saisiko siitä lyhyet ranteenlämmittimet / kämmekkäät vai pitääkö lanka yhdistää johonkin yksiväriseen ja tehdä raidalliset kädenlämmittimet.

 

 Aamulla satoi vähän lunta, joten minulle tuli kiire kuvata neuleet valkoisella hangella. Pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen lumi oli jo sulanut. Kylvin tänään  ensimmäiset chilin ja paprikan siemenet. Muut kasvit saavat vielä odottaa valon ja lämmön lisääntymistä. Yritän malttaa mieleni siementen kanssa mahdollisimman pitkään. Jos kasvit itävät liian aikaisin eikä niitä voi viedä ulos karaistumaan, niistä tulee honteloita. Jos minulla olisi kasvihuone, tilanne olisi toinen. Vaan eipä ole mikään järkipuhe vielä saanut miehen mieltä kääntymään kasvihuonemyönteiseksi.
 

Sain kosotädiltä haasteen näyttää käsityöpaikkani. Neulon useimmiten yläkerran aulan sohvalla, jossa minulla on käden ulottuvilla kaikki tarpeellinen - kuten kirja, silmukkamerkit, kerroslaskuri ja puruluu :D Yleensä tässä on vielä yksi kissa ja yksi koira seurana.



Mukavia käsityöhetkiä kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kauniin värisethän nuo on, ei sitä kirkasta neoa !
    Kauluri ja myssy samaa ne sopii hyvin yhteen ja piristää tummaakin takkia.

    Aika siisti "työpaikka", minulla on aina iltaisin levällään paljon lankoja ja kaikkea siihen liittyvää :)

    VastaaPoista
  2. Miusta tuo pipon ja kaulurin väri on ihan ok.
    Mukavan oloinen työpaikka siulla:)

    VastaaPoista
  3. Vitamiinipitoiset neuleet, näissä on energiaa. Onpa kaunis tyyny neulontapaikassasi. Meilläkin oli aamulla maa valkoisena ja satoi, työstä palatttua loskaa riittää. Kevättähän se vain on!

    VastaaPoista
  4. Suttuisen sumuinen päivä vaatii kunnon väripläjäyksen.
    Komiaa Huopatossusen oranssia.
    Hyvä käsityö pesä. Tuota tarpeiston puruluuta hekottelin täällä XD
    Antoisia päiviä!

    VastaaPoista
  5. Ihanan energinen väri pipossa ja kaulurissa, ja tosi kiva malli, ihan keväinen fiilis tulee noita katsellessa :) Leppoisan kotoinen käsityöpaikka =) tuollainen sen pitää ollakkin :) Rapsutuksia karvakorville :)

    VastaaPoista
  6. Neuloin itsekin pari keinulautapipoa tänä talvena. Sekä minä että tytär pidämme mallista myös käytössä. Kivat energiavärit sinulla!
    Riitta

    VastaaPoista
  7. No onneksi ei väri leiskahtanut silmille :D No, ei vaineskaan. Tykkään kirkkaista väreistä ja tein joku aika sitten sukat neonvärisestä Regiasta.

    VastaaPoista
  8. Kauniin värikkäitä neuleita.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  9. Voi mitä lankaihanuuksia. Tulee niiiiin hyvälle mielelle sukkia ja pipoja katsellessa. =D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi