torstai 30. lokakuuta 2014

Nymphalidea




Järjestelin lankojani ja huomasin että minulla on kaksi toisiinsa sopivaa pitsilankajämäkerää, joista uskoin tulevan hyvän kokoisen huivin. Loppujen lopuksi huiviin meni vain 50 g lankaa, joten lankoja jäi vielä vähintään toiseen huiviin :D




Malli on Knittyssa julkaistu Nymphalidea, joka on suunniteltu paksummalle langalle. Omassa huivissani vihreä lanka on Grignasco Merinosilkiä ja harmaa Colourmartin Merino/Silk/Cashemerea. Huivistani tuli vähän lötkö, vaikka neuloin sen 2,25 mm puikoilla, mutta se on ihanan ilmava ja pehmeä ja sen saa kiedottua moninkerroin kaulan ympäri.

Huivissa on kapea pitsiraita sekä sileä ja ainaoikein -osuus, jotka neulotaan yhtaikaa. Huivi on helppotekoinen, muttei kuitenkaan tylsä neulottava. Huivin toisessa päässä on pitkä "häntä", jota en millään saanut aseteltua kuvaan.


Huivin kuvaaminen osoittatui muutenkin haasteelliseksi. Olin eilen lomalla ja siis poikkeuksellisesti kotona valoisaan aikaan. Yritin kuvata huivia ulkona, mutta kova tuuli sotki suunnitelmat.



Sisällä kuvatessa taas ahkera apulainen Dessi yritti tunkea itseään joka kuvaan.  



Eikä langan määrä tietenkään päässyt vähenemään, koska huivin valmistuttua kotiutui Ravelryn Kaheleiden syysvaihtopaketti, jossa oli 200 g lankaa, vieläpä suosikkilankaani Stepiä kahdessa suosikkivärissäni. Sukanpingottimia olen kaivannut pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia. Parini lähetti vielä polkupyöränlampun, kun mainitsin että kaikki lamppumme ovat niin hyvässä tallessa ettei löydy mistään :D Tällä paketilla tuli taas vähän valoa pimeään vuodenaikaan.



10 kommenttia:

  1. Upea huivi, tykkään tuosta elävästä pinnasta ja väreistä.
    Hienon paketin sait. Nyt vaan puikot heilumaan.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana huivi, kevyen näköinenkin !
    Lankaa, sitä aina tarvitaan.

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava huivi!
    Juu-u valoa ja lankaa tarvitaan syyspimeillä.
    Antoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi. Jonossa on mullakin ohje, saan aloitettua ehkä siinä 2018 paikkeilla :-) Huivien - ja muidenkin neuleiden - kuvaaminen on äärettömän hankalaa ja vaikeaa ja turhauttavaa. Kaameata hommaa. Täälläkin nuo karvakaverit ovat aina apuna, ei juuri helpota hommaa.
    Pakettisi oli vallan herkullinen, namskis.

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ja ihana paketti!

    Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  6. Sinä osaat tehdä niin kauniita huiveja! Ymmärrän lankasuosikkisi kun nyt sitä itsekin kokeilen, mukavaa neuloa. Lamppu on kyllä hieno lisä paketissa.

    VastaaPoista
  7. Remontin lomassa yritän aina ehtiä katsomaan mitä ihanaa olet tehnyt :) Olet sinä kyllä oikein huivimestari, jälleen kaunis huivi ja vielä mun lempparivärein :) Aurinkoisen paketin olet saanut, tuosta on iloa vaikka kunka ja valoja tarvitaan nyt, pimeää aamulla ja aina aiemmin iltapäivällä. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  8. Ihana huivi ja paketti. Tuolla alenpana on monta ihanaa neuletyötä. Kuitenkin ihastuin punaiseen mekkoon WAU...

    VastaaPoista
  9. Hieno huivi. On taas tuokin malli mennyt ihan ohi.

    VastaaPoista
  10. mukavan oloinen huivi ja langat aika luksusta. Kuplia olen itsekin ajatellut neuloa en vain ole joutanut. Iloista joulun odotusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi