keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Rosalina


Neuloin ensimmäisen Rosalina-pipon puolitoista vuotta sitten ja olen käyttänyt sitä paljon. Täksi syksyksi neuloin Rosalinan Wetterhoffin Sivillasta ja pienistä läpinäkyvistä helmistä. Lankaa kului 50 g ja puikkoina käytin 2,25 mm Knit Pro Symphonie -pyöröjä. Sivilla on vähän liian laskeutuvaa lankaa tähän pipoon, mutta tykkään lopputuloksesta silti. Se on enemmän baskerityyppinen ja sopii juhlavammaksi päähineeksi.
 
 
Pipo on kaunis ja kiva tehdä, mutta en osaa ottaa siitä kunnollisia kuvia, joten joudutte tyytymään tähän kuopuksen otokseen.

Muutamana aamuna onkin jo tarvinnut sekä pipoa että käsineitä, mutta päivisin on ollut melko lämmintä. Juuri tällaisista aurinkoisista syyspäivistä tykkään.

5 kommenttia:

  1. Pipo näyttää tosi mukavan oloiselta, sellaiselta jonka mielellään laittaa päähänsä näyttämättä pipopäältä :)) Ihanaa tuo lanka

    VastaaPoista
  2. Tuo pipo on kyllä sen näköinen, että tekisi mieli itsekin tehdä. Eikun jonon jatkoksi to do -listalle siis =) Minä neulon pipoja itse asiassa hyvin harvoin, en ole itselleni tainnut tehdä kuin 2 pipoa (ja yhden baskerin). Rose mohairista aikoinani neulomani pipo alkaa olla sen verran lörppä, että liene olisi aika uusi pitsipipo väsätä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis, ihana väri ja helmet! Jotakin lämmintä asustetta on saanut aamuisin pukea yllensä, syksy on tullut.

    VastaaPoista
  4. Hieno, romanttisen kaunis helmineen.
    Minä helteillä odotan lokakuun kuulakkaita päiviä ja niitä on jo muutaman saanut nauttia.
    Auringonpaistetta ja pirteää mieltä!

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanan värinen kaunis pipo, kyllä olis jo monena aamuna tarvinnut pipoa, lapaset löytyi käyttöön, pipot edelleen jossakin laatikossa remontin tieltä :) Nyt on ollutkin ihania syyspäiviä, koirat ja minä tykätään myös :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi