perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kellokukka

Otsikon kellokukka ei viittaa tällä kertaa puutarhaan, vaan Liselotte Wellerin suunnittelemaan Klokkeblomst -tunikaan. 


Virkkaus sujui 4,5 mm koukulla joutuisaan. Parin epäonnistuneen aloituksen jälkeen virkkasin paidan lopulta neljässä päivässä. Epäonnistuneista aloituksista voin syyttää vain itseäni. Ohje oli selkeä ja tanskantaitoaan epäileville se on saatavana myös englanninkielisenä :) Lanka on Sublime Yarns Egyptian Cotton värissä Peony, ja sitä kului 400 g.




Dessi on tyytyväinen lankavaraston supistumisesta, kun lankakoriin jäi hyvin tilaa kissalle.



Aikaisemmassa postauksessa pahoittelin että vain violetit ja vaaleanpunaiset akileijat selvisivät viime kesän pihamyllerryksestä, mutta siirtopenkistä löytyi myös tällainen kaunis kaksivärinen. Sen siemeniä pitää saada talteen ja kylvää niitä näkyvämmälle paikalle.
 

  

Ketoneilikkaa ei tarvitse kylvää, sillä se on kiitettävästi kylväytynyt pitkin pihaa. Voi olla että sekin joutuu vähän väistymään kunhan saamme aikaiseksi jatkaa pihatöitä. Alkukesän säät eivät ole oikein innostaneet pihapuuhiin :/ Neilikan takana verikurjenpolvi availee kukkiaan.


 

 Kultahelokki on varsinainen aurinko isoine keltaisine kukkineen.



 Myös peurankellot avaavat kukoistuksiaan.

 

Kasvilavassa on vasta pari pientä kesäkurpitsaa, mutta kukoistuksia on runsasti.


Lieneekö viileä ja sateinen kesä syynä vai mistä johtuu, mutta ensimmäisen kerran ikinä olen onnistunut tillin kasvatuksessa. Kiven ympärillä on myös persiljaa ja korianteria, joista kaikista on tulossa hyvä sato. Sadetinta olen käyttänyt tasan kerran tänä kesänä eikä tarvetta tunnu ihan heti tulevankaan.


New Ace -paprikassa on muutama pieni hedelmänalku. Sweet Sunshine -paprikan yksi taimi kukkii runsaasti, pari niukemmin eikä yhdessä ole vielä edes nuppuja.


 

Apache-chili alkaa vasta kukkia, samoin Habanero eikä Star Fish osoita minkäänlaisia kukkimisen merkkejä. Eipä taida tänä vuonna tulla kummoistakaan chilisatoa.

 

Tomaateissakin on vasta muutama kukoistus siellä täällä. Sen sijaan pinaatti ja retiisi ovat tykänneet tämän kesän säästä ja niitä onkin syöty urakalla.

Parhaillaan minulla on puikoilla villapaita ja sen valmistuttua olisi tarkoitus aloittaa villatakki. En vain osaa päättää kumpi väriyhdistelmä olisi parempi.





Tänään aion aloittaa loman ihan toden teolla. Kävin aamulla toimistolla hoitamassa kiireisen työn ja sieltä lähtiessäni suljin työpuhelimen enkä aio avata sitä vähään aikaan. Oli sää  mikä oli, niin loma on aina lomaa :)

7 kommenttia:

  1. Suloinen pusero, ihana väri! Komeaa kasvua kukissa ja kasviksissa. Koko kesän on satanut riittävästi, se vaikuttaa kasvuun. Minäkin sain tilliä amppelista ja hyvää olikin. Värit valitset itse, mutta suositan alempaa, ovat lämpimiä yhteensopivia värejä.Kaunis tulee varmasti toisellakin väriyhdistelmällä. Hyvää ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Vau mikä valmistumisnopeus taas kerran. Villatakin suhteen en osaa auttaa, molemmat combot näyttää herkulliselta.

    Star fish aukaisi tänään ensimmäiset kaksi kukkaansa. Mutta tuleeko satoa, se onkin sitten tyystin eri asia... Pari pientä tomaatin alkuakin jo löytyy, eikä rehut enää kiinnosta kissoja. Tai no, Orion kyllä huolehtii että muistan kastella ne. :D

    VastaaPoista
  3. Upea pusero.
    Villatakista tulee kaunis kummalla yhdistelmällä tahansa,
    Sateinen kesä kasvattaa kaiken niin reheväksi.

    VastaaPoista
  4. Rentouttavaa lomaa. Nätin pseron olet virkannut ja miten nopsaan.
    Sinulla on jo sentään kurpitsan alkuja, minulla on avomaan kesäkurpitsat vasta nupulla.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kesäpusero.
    Jep' ei ole tarvinnut kantaa vettä paahteesta kärsiville kasveille.
    Taivaalta tulee aivan riittämiin. Ei näy nupun nuppua chileissä, mutta yllätykseksi maissi on tehnyt "kukkasen".
    Kumpikin vaihtoehto villatakin väreiksi on mainio. Ei sinun auta muu kuin heittää kolikkoa ja siten arpoa värit.
    Ihanaa ja voimaannuttavaa kesälomaa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis pusero,niin kesäinen :) Sun puutarha kukoistaa, kylmistä ilmoista ja sateesta huolimatta, ihanaa kukkaloistoa :) Voi tuota Dessiä <3 Kauniit mallit villapuserossa ja takissa, kumpikin väriyhdistelmä on upea, vaikka tuo missä vihreää jotenkin uppos meikäläiseen :) Ja Ihanaa lomaa!! toivottavasti aurinkoakin lomallasi, mun lomalla sateettomia päiviä oli tasan neljä :( :)

    VastaaPoista
  7. Niin kiva postaus, etten tiiä mistä alkaisin :-D Positiivinen ongelma.

    Ihana kesäpaita, ja tuo tuleva jojilainenkin on. Mielenkiinnolla odotan sun paidan väriä, kun huomaan tykkääväni monista sun väreistä. Villatakkiin ottaisin itelleni ylemmän värikombon, jotta olisi oikein sopivan sekalainen.

    Kukkakuvat on ihania. Menin äsken kuvaamaan ketoneilikoita, mutta he olivat menneet jo nukkumaan. Helokit eivät ole vielä auenneetkaan. Kaikki kurjenpolvet ovat ihania, peittokurjenpolvi reunustaa mulla kaikkea hostien ohella. Helppo, kaunis ja kiitollinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi