sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Karu kasvimaa


Miehen jäätyä lomalle pihatyöt saivat vauhtia ja uusi kasvimaa on valmis. Vähän autiolta se näyttää ja Grisli yrittää ahkerasti istuttaa jalkapalloja tyhjään kasvimaahan :D Kasvimaa on reunustettu käyrillä tiilillä. Kyllä, käyrillä. Miehen sukulaiset rakennuttivat taloonsa pyöreän tornin ja mieheni, joka ei koskaan heitä mitään pois, toi tiilet meille. Siellä ne ovat seisseet varaston takana vuosikausia, mitä nyt lapset ovat välillä rakentaneet niistä majoja.


Reunustimme samalla vanhan kasvimaan näillä tiilillä. Siis sen saman, jonka jo muutama viikko sitten ehdin reunustaa laattakivillä. Tiiliä meni jokunen kappale ja työn valmistuttua päätin että en kanna koko kesänä enää yhtään tiiltä!



Esikoisen kilpikonna kuoli talvella ja esikoinen tuli siihen tulokseen, ettei hän hanki uutta. Purimme konnan ulkoterraarion ja perustimme tilalle kukkapenkin. Tämä maa ei ollut ihan yhtä kovaa savea, koska sitä oli muokattu silloin kun konna tuli meille. Reunanauhaan en ole tyytyväinen ja se vaihdetaan sopivampaan kun sellainen löytyy. Tosin kun penkkiin on istutettu kukkia, nauha ei ole enää niin silmiinpistävä.

Uuteen kukkapenkkiin olen suunnitellut istuttavani erisävyisiä punaisia ja valkoisia kukkia. Omasta pihasta ajattelin siirtää kaksi jouluruusua ja kaksi kermanvalkoista ruusua, vaaleanpunaista akileijaa (jos kestävät siirron), fuksian väristä ketoneilikkaa, vaalean- ja tummanpunaista bellistä, valkoista mirrinminttua, tulppaaneja (jos vielä löydän ne) ja särmää antamaan muutaman lehtosinilatvan. Muuten istutusssunnitelma on vielä auki ja otan mielelläni vastaan vinkkejä aurinkoisessa paikassa viihtyvistä punaisista kukista. Jos näiden suunnittelemieni kasvien lisäksi vielä jotain mahtuu.


Kaksi vuotta sitten perustamani penkki on jo aivan liian täynnä ja joudun karsimaan joitakin kasveja ensi syksynä aika kovalla kädellä. Jouluruusut ja mirrinmintut ovat täysin näkymättömissä ja ketoneilikka sinnittelee isompiensa välissä.





Pihan reunalla oli pari vuotta muovilla peitetty multakasa, joka oli sammakoiden suosiossa. Toivottavasti ne löytävät pihaltamme uuden asuinpaikan, vaikka multakasa onkin saatu pois.



Iso multakasa kutistui näin pieneksi.



Tavoitteena on saada ruma varasto näyttämään samalta kuin Espoossa Kaisankodin vieressä oleva rakennus. Tosin voi olla että sitä ennen varasto lahoaa tai sitten vihdoinkin saamme alueelle osayleiskaavan ja luvan rakentaa uusi varasto.

Näyttää pahasti siltä, että rupeaa satamaan ja "joudun" pihatöiden sijaan neulomaan. Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Kivasti aina edistyy puutarhahommat :).

    Näin käy meilläkin, että kun saa kasvit kasvamaan, niin niitä pitää sitten kovasti karsia. Ihan pahaa tekee, mutta onneksi olen saanut naapureille kenkättyä paljon taimia, niin ei tarvitse kompostiin laittaa.......

    Neulomiseksi menee täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kasvimaa! Meilläkin löytyy tontinperältä kasa erilaisia tiiliä, ei tosin käyriä! Saiskohan niistä jotakin fiksua aikaiseksi... :D

    VastaaPoista
  3. Tartteeko sen kasvimaan aina niin suora ollakkaan ja vaihtelu virkistää.
    Kyllä Akileijan pitäis siirto kestää arvaappa vain montako kertaa minä olen niitä siirrelly.Elokuu saattais olla hyvä aika siirtää se kerkiäisi hyvin juurtua uuteen paikkaan tai sitten ensi keväänä heti kun ensimmäiset lehdet ilmestyy.
    Pihalla ei pysty paljon mitään tekemään kun vettä sataa aina vähänväliä,tälle kuukke on jo 71 milliä tullut vettä melkein tuntuu että riittäis jo.

    VastaaPoista
  4. Todella kiva toi sun käyrä kasvimaa. Ihana! Tiilöiä ei meidän pihalla tartte kantaa, ja ne kivetkin on jo vieritetty naapurin pihalle. Mutta reunakivien kantamisessa saa tulla auttamaan, sitten kun innostumme niitä tänne virittämään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi