torstai 5. heinäkuuta 2012

Lapintossut



Järjestellessäni lankojani huomasin, että minulla on melko paljon Maijan ja Nallen jämiä. Koska tarkoitukseni on tuhota jämälangat pois häiritsemästä, tein pitkästä aikaa tällaiset perinteiset tossut. Olen oppinut mallin äidiltäni joskus lapsena ja välillä kyllästyin tähän malliin niin etten tehnyt niitä vuosiin.




Koska edellisistä tossuista on tosiaan aikaa, en muistanut ollenkaan paljonko niihin tarvitaan pääväriä. Ilmeni että 50 g ei riitä, joten jouduin tekemään pohjan toisella sävyllä.




Kun tossut ovat jalassa, pohjassa olevaa väriä ei näy, joten toivottavasti se ei haittaa käyttäjää. Nämä tossut tein Virpille, joka torstaina emännöi neuletapaamistamme.




Näissä tossuissa värin vaihdoksen huomaa selvemmin. Malliltaan ja kooltaan nämä sopinevat veljeni vaimolle. Jos hankkisin vielä kerän ruskeaa lankaa, saisin tossut myös veljelleni. Ja joululahjahuolet olisivat heidän osaltaan ohi.


Tossut on pääosin virkattu siten, että silmukka virkataan vain etureunastaan. Aloituksessa muutama kerros virkataan silmukan takareunasta. Päälliosa neulotaan ja sen jälkeen jatketaan virkkaamista ympyränä. Helppoa mutta mielestäni ihan kivan näköistä :)

14 kommenttia:

  1. Kiitos viel kerran! Tossut sopivat täydellisesti ja värikin on erittäin mieluinen! Melkeen jo odotan syksyä ja iltojen viilenemistä, että pääsen käyttämään uusia villavaatteitani! Harppusukatkin jo hyvässä vauhdissa vaikka eivät vielä valmiit...

    VastaaPoista
  2. Veikeät tossut! Ja mukava lahjaidea. Ilmakin on onneksi jo lämpenemään päin, toivottvasti tämä trendi jatkuu =) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Nättejä ovat, näin tämän ohjeenkin joku aika sitten jossain....

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavan pirteät tossut!
    Viisas aloittaa ajoissa ;o) joulu tulla jollottaa.
    Viihtyisiä hetkiä pihakeinussa villalankojen kanssa!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset tossut, onkohan näihin ohjetta jossakin?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista. En ole nähnyt näistä koskaan kirjoitettua ohjetta, vaan olen oppinut tossujen teon äidiltäni, joka puolestaan oppi sen muistaakseni työkaveriltaan. Perinnemalli siis :)

    VastaaPoista
  7. Kiitokset viestistäsi. Yritän nyt päästä läpi. Nuo tossut ovat kivan näköiset, tulee mieleen revontulet. Saattaa olla, että minäkin lopetan Novitassa bloggaamisen. Jotenkin se porukka on siellä muuttunut, vai olenko minä, en tiedä. Katsotaan nyt, miten käy.

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka kivan näköiset tossut!

    VastaaPoista
  9. Ihanat tossut! Mukavaa kesän jatkoa sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Kivat ja värikkäät tossut.
    Löytyisköhän nuihin ohje jostain"lapin käsitöitä"kirjasta

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteistanne :) Minustakin nämä tossut ovat kivan näköiset ja helpot tehdä.

    VastaaPoista
  12. Onpas kauniita! Tämmöiset olisi hyvä oppia tekemään. Lahjaksi kerrassan mainio idea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi