Alla varoittava kuvasarja siitä miten kauniista mallista saa rumat sukat kun ei noudata ohjeen laatijan neuvoja langan valinnasta.
Malli on Julia Kupferfederin Paradisvogel, punainen lanka Austermann Step ja kirjava lanka Madelintosh Tosh Sock värinä Peony. Ohjeen mukaan monivärisen langan tuli olla pitkäliukuista mutta minäpä päätin käyttää pätkävärjättyä :/ Lopputuloksena läikittyvät raidat!
Onneksi sukista tuli sentään sopivan kokoiset minun jalkaani eikä sillä ole juurikaan väliä minkävärisiä sukkia käytän kotona, koska ne ovat kuitenkin aivan täynnä koirankarvoja , kuten kuvistakin näkee :D
Ottakaa oppia minun vahingostani ja noudattakaa ohjeen kirjoittajan neuvoja langan valinnasta. He yleensä tietävät mitä suosittelevat ja miksi:)
Neuloin nämä sukat 2 mm Knit Pro hiilikuitupyöröillä. Puikot olivat mukavan kevyet, mutta metallikärki oli minulle turhan liukas. Taidan jatkossakin hankkia puisia puikkoja, mutta kyllä hiilikuituisetkin käyttöön jäävät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varresta varpaisiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varresta varpaisiin. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Dragonback
Tein pitkästä aikaa sukat varresta aloittaen. Jos en muista ihan väärin, olen edellisen kerran tehnyt varresta aloitetut sukat puolitoista vuotta sitten ja malli oli sama eli Ravelrysta ilmaisohjeena löytyvä Dragonback.
Kylläpä tuli ylivalottuneita kuvia, pahoittelen.
Neuloin sukat aiemmin tekemäni Flaren kaveriksi paidasta ylijääneestä langasta. Lanka on Austermann Step ja sitä kului 2,25 mm puikoilla neuloen 70 g. Koska paita on sileää neuletta, sukkiin oli kiva tehdä palmikkoa.
Tässä mallissa on kiva kantapääkuvio.
Varteen tuli muutama helmi. Valitsin melko huomaamattomat läpikuultavat mustat helmet. Taitavat kyllä jäädä housunlahkeiden alle piiloon.
Sukan kärjestä en tykkää. Se on liian tylppä minun makuuni, mutta en voinut jatkaa kärkeä pidempään, koska sukista olisi tullut liian isot. Siitä(kin) syystä varpaista aloitetut sukat ovat minun mieleeni. Vasta kun sukat olivat melkein valmiit, tajusin että malli olisi ollult helposti muokattavaissa varpaista aloituksi!
Sukkien valmistumisesta huolimatta ei ole huolta, että lankani loppuisivat. Lankakamarin tarjouslaatikosta löytyi puuvillalankaa 1 € / kerä ja ostin neljä luonnonvalkoista kerää, joilla on tarkoitus yhdistää 252 afrikkalaista kukkaa peitoksi. Olen virkannut paloja pikkuhiljaa ja todennäköisesti myös yhdistelen niitä pikkuhiljaa, joten valmista peittoa ei kannata vähään aikaan odottaa. Taidan jättää homman suosiolla kesään ja virkata palat pihakeinulla istuen. Tilauksessa on siis lämmin ja vähäsateinen kesä :D
Lumio-lankaa ostin ensi syksyn pimeyttä varten. Lanka on paksua ja puhdasta muovia, joten siitä tullee säärystimet ja ehkä myös hihan päälle vedettävät ranteenlämmittimet.
Ostin myös kaavioseuraimen, jollaisesta olen haaveillut jo pitkään.
Piha on jo melkein lumeton ja kukkapenkissä alkavat ensimmäiset sipulikukat nostaa päätään. Ensimmäisiä tulppaaneja oli jo käyty maistelemassa (kauriit tai jänikset) ja ensiapuna peitin penkin harsolla. Heti kun maa sulaa, pitää tehdä aita loppuun. Se jäi viime kesänä kesken parkkipaikan ison myllerryksen vuoksi, mutta tänä kesänä en enää halua syöttää kasvejani kauriille.
Viikko sitten kylvämistäni chileistä ensimmäinen alkaa vähän näkyä turpeen seasta. Tänään kylvin muutaman rosmariinin siemenen, mutta muiden yrttien ja tomaattien sekä kesäkukkien kanssa yritän vielä malttaa mieleni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)