Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinnasneulalla tehtyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinnasneulalla tehtyä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Puneltaen


Osakaisen arvonnassa voittamani vironvilla ei jättänyt rauhaan yksien sukkien jälkeen, vaan minun piti neulata siitä vielä toiset. Tällä kertaa tein Klas Brita -malliset sukat, joita sovitin joka välissä, että tulisi minulle sopivat.





Koska lankaa riitti, tein lisää ja lisää pituutta, kunnes lopulta sukat yltivät polviin asti.



Tästä kuvasta ei ehkä uskoisi, että nämä istuvat kenenkään jalkaan, mutta niin ne vain ovat minulle sopivat. Olen joskus museoissa ihmetellyt neulakinnastekniikalla tehtyjen sukkien omituista mallia, mutta kyllä aiemminkin on osattu tehdä istuvia sukkia.




Nilkassa olisin voinut tehdä vähän enemmän kavennuksia.



Pyöreä aloitus on minulle aina haste, sillä siitä tupaa tulemaan liian löysä niin kuin nytkin. Täytyy tehdä seuraavalla kerralla pari ensimmäistä kerrosta tukevammalla pistolla ja katsoa auttaako se.




 
 


Ja sitten siihen otsikkoon "puneltaen". Se on pisto, jossa takimmainen lanka otetaan neulalle kiertäen. Sillä tavoin tulee litteä pisto. Muuten pisto on koko sukassa 2+2 F2 puneltaen, mutta reunassa on pari kerrosta lettireunaa 2+2 F1.

Saa nähdä pysyvätkö sukat ylhäällä, sillä pari painaa 106 g. Jos eivät, täytyy tehdä nyöri.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sukkia yhdellä neulalla



Vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä lupaamani sukat Osakaisen blogin arvonnassa voittamastani vironvillasta. Lanka on niin ohutta (ja peukaloni paksu), että täytyi käyttää tukevaa pistoa 2+2 F2. Muuten olisi tullut kalaverkkoa. Kovin pieniksi jäivät, ovat ehkä kokoa 30 eli omasta porukasta ei näille käyttäjää löydy. Jos jollekulle kelpaavat aloittelijan neulaamat sukat, laita viestiä, niin postitan sukat (virheineen päivineen).



Mervi Pasasen mainiosta kirjasta Yhdellä neulalla löytyi kiva sukkamalli: Klas Brita. Nämä neulasin paksummasta langasta. Tykästyin tähän malliin kovasti. Sukat ovat hieman väljät minulle ja matkaavatkin poikien mukana Pohjois-Karjalaan heidän isotädilleen mökkituliaisiksi.


Muutama mieltä painanut asia on järjestynyt tai järjestymässä ja jaksan taas keskittyä käsitöihinkin.



Suurin ilon aihe on, että kuopus pääsi opiskelemaan haluamaansa alaa. Tiukoille veti: poika pääsi sisälle alimmalla mahdollisella pistemäärällä. Pääasia että sai haluamansa paikan. Tiedon tultua kumpikin meistä voi nauttia rauhassa kesästä.

Toivotankin kaikille hyvää kesäpäivänseisausta tai mitä keskikesän juhlaa kukin viettääkin.


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Raitasukat


Kokeilin ensimmäisen kerran tehdä raidallisen neualkinnastyön. Tein pyöreän aloituksen 2 värillä ja aikomukseni oli tehdä kintaat. Lisäsin kuitenkin liikaa silmukoita, joten näistä tulikin lyhytvartiset sukat kokoa 41-42. Varsi  on varsin kapea, joten nämä käyvät vain sironilkkaiselle.


 Pisto on 1+3 F2. Näin tiukkakierteisestä langasta ei tullut mielestäni kaunista pintaa tällä pistolla.



Sen sijaan työn lopettaminen onnistui tällä kertaa melko hyvin eikä loppuun tullut rumaa pykäläreunaa.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lyhyet halkiovartiset sukat

Ohje on taas Mervi Pasasen kirjasta Yhdellä neulalla.



Pisto on puolisuomalainen 1+2 F1 lettireunuksella, lanka tuntematon tiukkakierteinen villalanka. Langanmenekki oli 80 g.


Yritin tehdä näistä vähän isommat kuin edellisistä, joten loin aloitusketjuun kaksi silmukkaa enemmän. Mittailin sukkia sekä omiin että pojan jalkoihin ennen kantapäätä, mutta näistä tuli kuitenkin samankokoiset eli minulle sopivat. En voinut verrata edellisiin sukkiin, koska ne ovat työpaikalla.








Kantapää onnistui tällä kertaa jo kohtuullisen hyvin ja halkioreunan huolittelukin on melkein siisti. Tykästyin näihin niin paljon, että jäivät heti kuvaamisen jälkeen jalkaani. Kyllä minä sinistäkin voin käyttää, mutta en kasvojen lähellä.



Langankulutukseni tammikuussa oli 712 g ja ostokset 1502 g. Lisäksi puikoilla on yksi työ, joka valmistuu nopeasti (jos vain jatkan sen tekemistä) ja toinen, josta tulee vähän reilummin miinusta. Molemmat ovat hyvin marinoituneita varastojani, joita yritän käyttää pois.

Ensi viikolla pitäisi selvitä lisääntyykö vai väheneekö neulomisaikani. Työpaikkani YT-neuvottelut ovat päättyneet ja ensi viikon aikana luvattiin antaa suurin osa irtisanomisilmoituksista. Perjantaina meille kerrottiin irtisanottavien määrä ja vähän on ollut keskittymiskyky kateissa sen jälkeen. Pitäisi vielä valmistella huomista johtoryhmän kokousta, mutta ei oikein ajatus pysy kasassa. No, eivätköhän kaikki ymmärrä miksi esitykseni saattaa olla vähän sekava.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Neulatut sukat














Ohje on kirjasta Yhdellä neulalla: Lyhyet halkiovartiset sukat. Neulasin vartta sen verran innokkaasti, että näistä tuli lyhet ilman halkiovartta :D Muuten olisi tullut puolipitkät halkiovarrella.



Lanka on sport-vahvuista hyvin löyhäkierteistä villalankaa. Tässä langassa lettireunus tulee tosi hyvin esiin. Lanka ei huopunut, joten harjoittelin Russian Joinia. Pisto on puolisuomalainen 1+2 F1 lettireunuksella. Kantapäästä ei tullut kovinkaan kaunis ja sukat ovat vähän liian pienet minulle. Sen sijaan päättely onnistui jo kohtuullisen hyvin. 

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset

Otin loppukirin valmistuneiden töiden kuvaamisessa ja siltä kuvat näyttävätkin. Marras-tammikuussa ei pitäisi edes yrittää kuvata neuleita, kun lopputulos on aina enemmän tai vähemmän epäonnistunut :(




Olen menossa tammikuun puolivälissä työkaverin karonkkaan ja ajattelin, että musta leninki kaipaisi jotakin riittävän juhlavaa piristystä, ettei tulisi ihan hautajaisfiilis. Neuloin kapean Upstairs Shawlin ja lisäsin reunoihin pienet helmet. 




Puikot 4 mm, lanka Titan Wool Merinos Extra, jota kului n. 20 g. Huivilla on leveyttä n. 20 cm ja pituutta 150 cm. Reunat tuppaavat pingottamisesta huolimatta rullaantumaan.




Sain joululahjaksi kaksi kerää Sandnes Garnin Fritidsgarnia neulakintaita varten. Yritin tehdä sukat, mutta huomasin melko nopeasti, etteivät ne minun jalkaani mahtuisi. Niinpä varpaista aloitetuista sukista tulikin kintaat. Pisto on puolisuomalainen 1+2 F1 lettireunuksella.



Ensin tuo lettireunus ei näyttänyt hyvältä, mutta kun kerroksia tuli lisää, se alkoi näyttää ihan kivalta. Se on kaunis myös nurjalta puolelta. Työläämpi tuo on kuin normaali pisto: ainakin minun tekniikallani joka pistoon tulee yksi vaihe enemmän. Peukalot ovat taas tosi epäonnistuneet, samoin neuleen lopettaminen ranteessa.



Kissan kanssa elävät/eläneet ymmärtävät varmaan, kun kerron että huomattavasti käsityöaikaa on kulunut tähän työhön. Olen kerinyt tätä n. 20 m lankaa edestakaisin ja Dessin tassu on ollut kovasti "apuna". Ulkona kun on liian kylmä ja jatkuva sisällä olo alkaa käydä tylsäksi, niin Dessi on ollut kovasti seurallinen ja levittänyt käsityötarvikkeitani ympäriinsä. Erityisesti sininen kerroslaskuri on saanut kyytiä.


 Tästä kuvasta ei edellä olevaa uskoisi todeksi.


Lopuksi vielä tämän vuoden langankulutus:
alkutilanne 8455 g
ostettu/saatu 4894 g
käytetty/annettu 5115 g
lopputilanne 8235 g

Langoista on syntynyt 11 sukat/tossut, 2 pipoa, 5 käsineet, 1 mekko, 1 villatakki, 4 paitaa, 1 peitto/kissanalusta ja 4 huivia. Jonkin verran lankaa on kulunut neulakinnasharjoitteluun ilman että niistä olisi syntynyt mitään valmista.


Onnellista uutta vuotta kaikille.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Harjoittelua yhdellä neulalla

Opettelin neulakintaiden teon kolme vuotta sitten kansalaisopiston kurssilla ja teinkin muutamia kintaita. Silloin opettelin vain yhdenlaisen piston (suomalainen 2+2 F2) ja vain kärjestä suoralla aloituksella aloitettujen kintaiden teon. Opettaja antoi monisteita erilaisista töistä ja nettikin on neulakinnasohjeita pullollaan, mutta jotenkin vain jatko-opettelu jäi.

Kunnes viime keväänä luin, että Mervi Pasanen julkaisee neulakinnaskirjan syksyllä. Ryntäsin tilaamaan kirjan heti sen ilmestyttyä ja innostuin tekniikasta uudestaan. Kehuin jo aiemmin, että kirja on erittäin selkeä ja seikkaperäinen. Päätin että opettelen uusia pistoja ja teen muutakin kuin kintaita.

  

Ensimmäisenä innostuin tekemään kauluria. Kirjassa kauluri ylettyi olkapäille ja oli kauniin muotoinen. Minun lisäykseni epäonnstuivat eikä kauluri olisi levennyt riittävästi, joten tein tällaisen tynkäversion. Virheitäkin tässä on vilisemällä, mutta ainakin opin uuden piston ja neulaamaan tasona, kun aiemmin olen tehnyt työt aina pyörönä. Haluan kuitenkin näyttää nämä harjoitukseni virheineen kaikkineen. Voitte ainakin tuntea myötähäpeää kuvia katsoessanne ;)


  

Pisto on oslo 1+1 F2, jolloin lopputulos on melko ilmava. Käytin lankana Austermann Creativ + Filziä, ja tämänpaksuisella langalla pisto olisi saanut olla hieman pienempi. Minulla siis on liian paksu peukalo :D


  

oslo 1+1 F2




Seuraavaksi opettelin pyöreän aloituksen ja tein itselleni pipon. Lankana vieläkin Austermann Creativ + Filz, pisto tällä kertaa oslo 1+1 F1, jolloin lopputulos on hieman tiiviimpi kuin kaulurissa. Piposta tuli sopivan kokoinen, mutta kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, virheitä tuli tässäkin tehtyä omiksi tarpeiksi :D Enkä edes viitsi kertoa montako kertaa opettelin pyöreän aloituksen ennen kuin tajusin miten se tehdään. Ensin ajattelin että säilytän epäonnistuneet kokeilut kissojen leluina, mutta tulin siihen tulokseen etteivät kissatkaan tarvitse montaa kymmentä lelua... Neulakinnastekniikalla tehty työ kun ei purkaannu, vaan purkamiseen tarvitaan enemmän aikaa kuin tekemiseen - ja paljon pidemmät hermot kuin minulla on.


 

 oslo 1+1 F1 (ja kuva haluaa olla väärin päin)



Tässä vielä kolme vuotta sitten tekemäni kintaat, sama lanka ja pisto suomalainen 2+2 F2. Lanka on sama eikä peukalon paksuuskaan ole merkittävästi muuttunut, joten tämä pisto on paljon tiiviimpi kuin oslolainen.



Ihmettelette ehkä mitä nuo pistojen merkinnät tarkoittavat. Käytän Mervi Pasasen tapaa merkitä pistot, joten lisätietoa halukkaille löytyy kirjasta Yhdellä neulalla (Moreeni). Lyhyesti kyseessä on monenko langan ali ja yli neula kulkee ja moneenko edellisen kerroksen silmukaan pisto kiinnitetään. 


 

Tässä vielä koko setti: aiemmin tehdyt kintaat ja upo-uudet kauluri ja pipo. Ehkä en käytä näitä julkisesti, mutta aamulenkille koiran kanssa asusteet kyllä pääsevät.


Tämä syksy on ollut todella valoisa edeltäjäänsä verrattuna. Marraskuun puolivälissä aurinko valaisi puita näin kauniisti. Tällaiselle valosta riippuvaiselle syksy on ollut upea. Vaikka kyllä kaipaan jo lunta ja pikkupakkasta.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Matkalla valmistunutta

Aloitin lennolla Dubrovnikiin neulomaan itselleni yksinkertaista kauluria. Ulkoillessani käytän mieluummin kauluria kuin huivia: minusta se on jotenkin helpompi käyttää.

Lanka on vaihdossa lahjaksi saamaani Shokay Pure Yak Down -lankaa, puhdasta jakkia ja aivan upean pehmeää eikä kutita yhtään. Lanka oli melko paksua (100 g / 150 m) ja löysäkierteistä, joten tein siitä vain ihan yksinkertaisen kaulurin 6 mm puikoilla. Neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti ja kaulurista tuli juuri sopivan kokoinen.

Otin reissuun mukaan myös neulakintaat, joita aloitin jo vuosi sitten. Tein viime talvena aika monet neulakintaat, mutta näiden kohdalla mielenkiinto loppui kesken. Neulakintaat eivät tarvitse paljon lankaa ja neulakin on pieni, joten nämä valikoituivat matkakäsityöksi. Jäljestä huomaa mistä olen aloittanut neulaamaan tauon jälkeen. Virheitä on vilisemällä ja peukaloista tuli tosi kumallisen muotoiset. Toisen peukalon tein kahteen kertaan, mutta ei siitä silti hyvä tullut.

Lanka on Austermann Creative & Filz, jota meni 60 g. Jotenkin tykkään lopputuloksesta, vaikka neulakintaat pitäisi tietysti tehdä yksivärisestä langasta. Näistä tuli omaan käteen sopivat ja päätynevät kaikkine virheineen koiranulkoilutuskäsineiksi.

Normaaliaikaan palaaminen lyhensi valoisaa aikaa entisestään. Aamulla on pimeää vielä kun menen töihin ja illalla ehdin kotiin nippanappa ennen kuin on taas pimeää :( Toivottavasti tulisi edes vähän kuivempaa säätä - enkä pahastuisi auringonpaisteestakaan. Vaahtera on pudottanut lehtensä maahan ja ne pitää haravoida pois. Vaahteranlehdet ovat niin kovia ja isoja, että nurmikko kärsii jos joutuu olemaan lehtien peitossa talven yli. Ja märkien vaahteranlehtien haravoiminen käy työstä :D

Mukavaa lokakuun loppua!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lahjoja

Esikoinen täyttää tänään 14 vuotta ja tein hänelle lahjaksi torkkupeiton. Toki hän saa myös toivomiaan asioita kuten avokypärän ja kesämakuupussin ;)




Peitto on n. metrin kanttiinsa ja siihen meni reilu kilo 7 veljestä -lankaa. Virkkasin isoäidinneliöitä sekä yksivärisistä että Polkka-langoista 4,5 mm koukulla ja yhdistin palat luonnonvalkoisella langalla.

Osallistuin Ravelryn Kahelit-ryhmässä leppoisaan joulunodotusvaihtoon ja sain mieleiseni paketin, joka sisälsi teetä ja lankaa :)



Suklaa on jo mennyt parempiin suihin, mutta teetä on vielä jäljellä. Tänä jouluna onkin tullut juotua, sillä sain kolmea erilaista teetä lahjaksi ja niistä kaksi minulle ennestään tuntemattomia. Paketissa ollut Step on tuttuakin tutumpaa ja hyväksi havaittua lankaa. Taidan käydä katsomassa löytyykö lähilankakaupoista samaa sävyä ja värierää, että saisin langasta itselleni paidan. Ostin kivan paitaohjeen, mutta huomasin ettei minulla olekaan siihen sopivaa lankaa ja Stepin tiheys sopisi ohjeeseen oikein hyvin.

Itse lähetin sitä sun tätä parini toivomaa pikkutavaraa (mm. pyöröpuikon kaapelin ja heijastimen), pari vyyhtiä lankaa ja tietysti neulakintaat.


Luonnossa nämä ovat ihan kivat, mutta migreenistä kärsivien ei kannattane katsoa kuvaa kovin pitkään ;)



Mukavaa joulun jatkoa kaikille. Minä lähden tästä kohta lumitöihin. Niitä onkin saanut tehdä ihan riittävästi. Mutta en valita: minusta lumi kuuluu talveen kuten helle kesään :) Minun käsipelillä tekemäni lumityöt menevät kyllä ihan huvittelun ja kuntoilun piikkiin, koska mies osti lumilingon, jolla ne varsinaiset lumityöt tehdään.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ei tullut kassia - tuli kintaat

... tai oikeastaan kolme paria kintaita ;) Ostin tämän langan viime keväänä Karnaluksista vakaana aikomuksenani tehdä itselleni huopalaukku. Sopivaa neulaamislankaa etsiessäni törmäsin näihin keriin ja päätin kokeilla miten tästä langasta onnistuisi tehdä neulakintaat. Lanka on juuri sopivan paksuista ja värivaihtelu toi mielestäni vähän modernia ilmettä vanhalla tekniikalla tehtyihin kintaisiin.


Mopo sitten pikkuisen karkasi käsistä ja neulasin kolmet kintaat. Ja neljännet on tekeillä.

Näissä kaikissa lankana on Austerman Creative+Filz. Kahteen lyhimpään pariin meni vähän reilu 50 g lankaa ja pisimpiin 65 g.


Ensimmäiset kintaat ehdin tehdä valmiiksi jo neulakinnaskurssin aikana ja kuopus ilmoitti jo alkumetreillä, että näistä voisi tehdä hänen käteensä sopivat.


Peukalotkin onnistuivat kohtuullisesti - joskin toinen tuli vähän keskelle kämmentä. Näistä tuli melko samankokoiset ja jopa sopivat kuopuksen käteen. Lopetusreunaan jäi ruma pykälä vaikka kuinka yritin pienentää silmukoita loppua kohti.


Seuraaviin onnistuin löytämään kaksi melkein samanväristä kerää. Ihan näin pitkiä minun ei ollut tarkoitus tehdä, mutta tehtyäni toisen kintaan valmiiksi, huomasin että se on pidempi kuin ensimmäinen. Ja kun jatkoin ensimmäistä, siitä tulikin pidempi kuin toisesta. Koska neulaamalla tehtyä on hankala purkaa, tein sitten reilusti pitkät kintaat.




Näiden lopetusreunasta tuli jo kohtuullisen hyvä. Aloitan neulakintaat kärjestä ja neulaan spiraalina varteen.


Koska neulaaminen on niin kivaa, tein sitten vielä kolmannenkin parin samasta langasta. Näissä lopetusreuna on jo mukavan siisti.

Tein nämä kaikki niin, että aloitin kintaat omasta kerästä ja neulasin niitä vuorotellen, että saisin samankokoiset kintaat. Silmukoiden laskeminen valmiista työstä on vähän vaikeaa. Koska yhteen kintaaseen menee vähän yli puoli kerää lankaa, minulla on keränperiä yllin kyllin. Ne ovat niin sekalaisen värisiä, ettei niistä enää kintaita saa, joten täytyy kehitellä jotakin muuta. Jos en muuta keksi, huovutan loppulangoista patakintaita. Niiden värillä ei ole väliä ainakaan meidän perheessämme :)




Asterix oli aamulla sitä mieltä, että olen surffaillut riittävästi ja voisin välillä keskittyä kissan kanssa seurusteluun. Mielipide tuli esitettyä melko selvästi vai mitä.