Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoriso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoriso. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sukkia yhdellä neulalla



Vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä lupaamani sukat Osakaisen blogin arvonnassa voittamastani vironvillasta. Lanka on niin ohutta (ja peukaloni paksu), että täytyi käyttää tukevaa pistoa 2+2 F2. Muuten olisi tullut kalaverkkoa. Kovin pieniksi jäivät, ovat ehkä kokoa 30 eli omasta porukasta ei näille käyttäjää löydy. Jos jollekulle kelpaavat aloittelijan neulaamat sukat, laita viestiä, niin postitan sukat (virheineen päivineen).



Mervi Pasasen mainiosta kirjasta Yhdellä neulalla löytyi kiva sukkamalli: Klas Brita. Nämä neulasin paksummasta langasta. Tykästyin tähän malliin kovasti. Sukat ovat hieman väljät minulle ja matkaavatkin poikien mukana Pohjois-Karjalaan heidän isotädilleen mökkituliaisiksi.


Muutama mieltä painanut asia on järjestynyt tai järjestymässä ja jaksan taas keskittyä käsitöihinkin.



Suurin ilon aihe on, että kuopus pääsi opiskelemaan haluamaansa alaa. Tiukoille veti: poika pääsi sisälle alimmalla mahdollisella pistemäärällä. Pääasia että sai haluamansa paikan. Tiedon tultua kumpikin meistä voi nauttia rauhassa kesästä.

Toivotankin kaikille hyvää kesäpäivänseisausta tai mitä keskikesän juhlaa kukin viettääkin.


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Nilkkasukkia



 
 
 

Tänä keväänä on ollut niin paljon huolta ja murhetta monesta asiasta, että en ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään suurempaan käsityöhön. Olen neulonut jämälangoista nilkkasukkia. Tykkään käyttää villasukkia kesälläkin, koska meillä on alakerrassa tosi kylmä lattia. Eivät sukat ainakaan ihan heti lopu kesken :D Kaikki ovat kärjestä aloitettuja perusssukkia ilman mitään kikkailuja tai uusien asioiden opettelua.



Yksi suuri murheen aihe on ollut Dessin sairastelu. Se lakkasi syömästä kuukausi sitten ja käytin sitä kolme kertaa eläinlääkärillä. Kaksi kertaa piti nesteyttääkin, koska kissa oli päässyt kuivumaan. Sen paino oli laskenut 3,9 kg:sta 3.2 kg:oon, mikä on prosentuaalisesti melkoinen pudotus. Välillä se oli ihan luuta ja nahkaa, mutta on saanut painoa takaisin. Syömättömyyden syy ei selvinnyt, mutta kissa on taas ihan entisellään: syö, ulkoilee ja on seurallinen. Katsotaan auttoivatko antibiootit ja kortisonikuuri vai onko kyseessä vain tilapäinen voinnin paraneminen. Mitään isoja tutkimuksia Dessille ei enää tehdä, koska se on jo 14-vuotias ja stressaa eläinlääkärikäyntejä ja lääkkeiden ottoa kovasti.







Siinä missä minä olen pitäytynyt tutussa ja turvallisessa sukkien neulomisessa, esikoinen puolestaan on saanut paljon aikaiseksi. Hän teki koulussa tällaisen hienon grillin. Kuvat vain ovat kovin huonoja, koska otin ne liian kirkkaassa auringonpaisteessa.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tukkajumala

Uusimmassa Ullassa on vaikka mitä ihanuuksia. Ensimmäiseksi puikoilleni pääsi Tukkajumala. Näin keväällä tuntuu että pipo on jo liian lämmin, mutta korvat täytyy kuitenkin suojata.











Ulkoilutakkeihini sopiva lanka löytyi omasta varastosta: Sandnes Garn Duo, jota kului vain 34 g. Neuloin pannan 2.75 mm Knit Pro pyöröillä.



Hihnaan pitäisi vielä ommella nappi tai pari, mutta en osannut päättää minkälaisia nappeja haluan. Toimiihan tämä ilmankin, mutta napeilla saisi pantaan ilmettä.

Tänään ei ihan ole ollut meidän perheemme päivä. Esikoinen soitti aamupäivällä ja kysyi kainosti, voisinko lähteä viemään häntä ensiapuun. Hän oli pudottanut kanttauskoneen terän sormelleen ja koulun terveydenhoitaja oli passittanut ensiapuun ja röntgeniin. Terä painaa yli 10 kg ja se oli pudonnut 20 cm korkeudesta. Pojan yksi sormi oli turvonnut ja tunnoton. Röntgenissä kävi ilmi, että sormi ei ole murtunut, mutta hermo on vaurioitunut. Vamman pitäisi parantua itsekseen parissa viikossa. Koska töissä on rauhallista, pystyin lähtemään pojan kuskiksi ja henkiseksi tueksi. Jälkimmäinenkin tuntui olevan tarpeen.

Suunnilleen samaan aikaan kuopuksen 2,5 viikkoa vanha puhelin oli hajonnut. Poika oli odottanut junaa, kun joku oli tönäissyt häntä ja puhelin oli pudonnut ja näyttö mennyt säpäleiksi. Onneksi olin ottanut puhelimeen vakuutuksen, joka kattaa kaikki vahingot vuoden ajan ostopäivästä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lahja

Esikoinen teki minulle koulussa lyhtyjä.




Isossa voi kuulemma polttaa jätkänkynttilää, mutta minä laitoin tällä kertaa vain tavallisen lyhtykynttilän. Pitää kehitellä jostakin alusta, niin lyhty näkyy paremmin ikkunastakin.







Meillä satoi tänään lunta sen verran että saa sanoa. Ei tuo kyllä maahan jäänyt :(


torstai 23. heinäkuuta 2015

Reissaajan tunika


Joji Locatellin suunnittelema Traveller Tunic (maksullinen ohje Ravelryssa) valmistui vasta kesälomamatkan jälkeen, mutta onneksi reissulla ei ollut tarvetta neulepaidalle :) Neuloin hihoista vähän ohjetta pidemmät.

Lankana käytin Titan Wool Winneriä, jota kului 520 g ja puikkoina puisia 3 mm Knit Pro pyöröjä.



 Dessin avusta huolimatta sain paidan kuvattua :D



Paita on hyvin yksinkertainen ylhäältä alas saumattomasti neulottava ja ylös tuleva palmikko antaa sille kivasti ilmettä.



Viime päivien kulkupeli on ollut kuopuksen mopo. Olen opettanut poikaa ajamaan mopolla ja teoriakoe on jo suoritettu. Perjantaina on käsittelykoe ja jos se menee läpi, minun ei enää tarvitse ajaa perässä, vaan poika pääsee kulkemaan minne tahtoo :)


torstai 21. toukokuuta 2015

Tulppaaneita tulvillaan - ja vähän muutakin

 

Vaikka pidänkin itseäni lähinnä hyötykasvien harrastajana, minulla on myös vähän kukkia siellä sun täällä. Olen tosi iloinen että pihassamme on vihdoinkin kukkivia tulppaaneja. Tänä keväänä kauriit ja jänikset eivät käyneet syömässä nuppuja, vaan saamme ihailla kukkaloistoa.
 
 
 
 

Ostin tämän tulpaanin viime syksynä Marketanpuiston markkinoilta. Pussin kyljessä olleessa kuvassa se oli paljon selkeämmim kaksivärinen, mutta ihan kiva näinkin.
 
 
 
Tämä räjähtäneen näköinen tulppaani on samoilta markkinoilta. Pussin kuvassa se oli kauniin tummanlila :/
 
 
Peruspunainen tulpaani ja valkoinen narsissi ovat sitä värimaailmaa, mitä tältä kukkapenkiltä haen. 



 
Eivät nuo erisävyiset tulppaanitkaan  minun silmääni ihan pahalta näytä.
 
 

Parhaillaan kukassa ovat tulpaanien ja narsissien lisäksi helmililjat, kylmänkukat ja bellikset.


 
Terassin edustalla kukkii puna-keltainen tulppaani.
 
 
Kevätesikot kaipaavat taas harvennusta.
 

 
Nämä orvokit ovat levittäytyneet puna-valkoiseen penkkiin, mutta en henno siirtää niitä pois.

 
 
Syötävääkin puutarha näyttää tarjoavan myöhemmin kesällä. Mustaherukassa on jo pienet kukat.
 

 
 
Raparperia voi jo ruveta käyttämään. Josko viikonloppuna tekisi piirakan.
 
 
Grisliä eivät puutarhan kasvikset jaksa paljon kiinnostaa. Mustikoita se kyllä käy napsimassa loppukesästä. Sen sijaan pakastimesta löytyvät luut tekevät kauppansa :)

 
Ruoan on parasta ollakin ravitsevaa, kun vauhti on tällainen.
 
 
 

Esikoinen kavereineen sen sijaan tekee keskittymistä vaativaa työtä. Työn alla on mopo ja peräkärry.

Seuraavaksi voisin esitellä taas vähän neuleita. Yksi huivi on valmis ja toinen odottaa pingotuskeijun käyntiä.