maanantai 31. maaliskuuta 2014

Likin It




 Edellisessä postauksessa esittelemäni intialainen silkkilanka on muotoutunut paidaksi. Malli on Yellowcosmon Likin It (maksullinen Ravelry-ohje). Lanka myytiin ilman vyötettä eikä myyjä tiennyt langan metrimäärää. En ruvennut sitä itsekään mittaamaan, mutta uskoisin sen olevan suunnilleen dk-vahvuista. Neuloin paidan 3,75 mm puikoilla ja lankaa kului n. 450 g.

Kaula-aukosta ei tullut hyvä, joten neuloin sen uudelleen. Luulen että lisään siihen vieläkin muutaman kerroksen, koska neule tuntuu venyvän jonkin verran. Paita on neulottu ylhäältä alas, joten kauluksen korjaaminen vaati pientä purku-operaatiota.

 Kuvaajana toiminut esikoinen keskittyi taas enemmän koiran kuin neuleen kuvaamiseen :D

Silkissä on kaunis kiilto ja se tuntuu todella pehmeältä eikä hiosta yhtään. Minä en oikein voi käyttää keinokuituisia neuleita niiden hiostavuuden vuoksi.

 Puutarhassa ei ole enää lunta ja lumikellot kukkivat kauniisti.

Krookukset alkoivat kukkia parissa päivässä. Omenapuun ja pensasmustikoiden ympäriltä ei voi  poistaa suojaa ennen kuin saamme aidan rakennettua loppuun. Kukkapenkki on tilapäisesti reunustettu puutarhatuoleilla ja toivon että ne pitävät kutsumattomat ruokavieraat poissa tulppaanien kimpusta. Viime vuonna vain kaksi tulppaania jäi syömättä :/

 Syreenejä olisi ehkä pitänyt leikata vähän, mutta  on jo myöhäistä. Syksyllä sitten - ehkä :D

 Mustaherukassa on jo komeat silmut, mutta onneksi se ei kuulu kauriiden ja jänisten ruokavalioon.

Grisli on tietysti ollut ahkerana apulaisena ja kuljettanut jalkapalloa aina siihen kukkapenkkkin jota olen siivoamassa :D Grislin mieleen oli erityisesti lauantaina vietetyt grillikauden avajaiset.

 Myös Aserix osallistuu pihatöihin, tosin lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä, kuten kuvasta näkyy.

Yhtenä iltana taivas oli hennon roosa. Muutamana iltana on ollut upea oranssi auringonlasku, mutta silloin minulla ei harmillisesti ole ollut kameraa käsillä.

Mukavaa huhtikuun alkua. Älkää antako jekuttaa itseänne huomenna ;)

9 kommenttia:

  1. Oi että miten upean mallinen paita. Kaunis tuo pitennetty helma ja upeat värit. Upeita kevätkuvia. Kyllä tämä kevät on ihmeellinen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis paita ja lanka lähikuvassa houkuttaa etsimään silkkiä.. Mukavasti puutarha herää teillä kevääseen. Puput vierailevat tarpeettoman aktiivisesti meilläkin kukkien joukossa. Aion kylvää kahvinporoja loman jälkeen krookusten suojaksi. Hyvä työnjohtaja sekä laaduntarkkailija sinulla apuna.

    VastaaPoista
  3. Upea tunika! Värit korostavat pirtsakasti toisiaan.
    Teillähän on ollutkunnon talkoot. Jokaiselle on jaettu työt taipumusten mukaan ;o).
    Kauniita päiviä!

    VastaaPoista
  4. Oi mahoton kun on kaunis pusero, tykkään tuosta kolmiohelmasta.
    ihania krookuksia.
    Mukavaa huhtikuuta, meillä sato äsken lunta , onneksi vain hiukan, mutta on todella kylmää.

    VastaaPoista
  5. Kaunis pusero, kiva malli. Ja ihania kukkakuvia :) Kevät on kivaa :)

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis neuletunika, tuo silkki on varmasti aivan ihanan tuntuista ihoa vasten, hurjan nopeasti tuon neuloit, sul on niin tuo taito hallussa :) Kevät tulee pikkuhiljaa, mukavaa kun karvaset kaverit ovat niin touhussa mukana :) Rapsutuksia heille ja iloista Aprillipäivää!

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva malli paidassa. Nyt jotenkin iskee tuo kolmionmallinen helma, ja lujaa iskeekin. Mie kun en edes neulo paitoja :-)
    Ihanat talkoot teillä. Jokaiselle on hommat taitojensa mukaan. Tuo piällysmiäs on aika veikeä kivisen valvontatorninsa huipulla.

    VastaaPoista
  8. Todella hieno paita! Väritkin sopivat hienosti yhteen. Tykkään kovasti paidoista, tunikoista, mekoista ja hameista, joissa ei ole perinteinen suora helma, vaan jotain muuta :)

    VastaaPoista
  9. Voi kun ihana, tykkää tosi paljon tuollaisesta helmasta ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi