torstai 25. huhtikuuta 2013

Jaloille ja jaloista

Pitsihuivin jälkeen kaipasin jotakin nopeaa ja helppoa neulottavaa ja otin puikoille sukat. Ihan peruskauraa: kärjestä aloitetut magic loopilla tehdyt sukat tiimalasikantapäällä. Kuvio on tehty nostetuilla silmukoilla. Lankana harmaa Viking Vilma, oranssi Novita Nalle ja vihreä Titan Wool Winner. Puikot 2,75 Knit Pro pyöröt.

Aion tehdä varsista yksiväriset saadakseni Vilman loppumaan, mutta ennen kuin ehdin varsiin asti, kuopus sanoi ottavansa sukat mielellään. Poika halusi varsiin vihreät raidat, joten Vílmaa jäi vieläkin vähän jäljelle. Ainoa ongelma on, ettei minulla ole muuta samanpaksuista lankaa, joten saadakseni Vilman loppuun minun pitää ostaa lisää lankaa ;)

Ylemmästä kuvasta näkee, että sukkia on jo käytetty. Sukkien pohjissa on vahvikkeena ja lisälämmikkeenä jo reilusti kissan- ja koirankarvaa :D

Ja vihdoin minulla on ilo esitellä itselleni sopivat Skewt eli Viistosukat! Itselle muistiin, että jalkapohjan pituus saa olla vain 17 cm ennen nilkan muotoilua niin tulee sopivat sukat.

Lanka on minulle uusi tuttavuus Pro Lana Pro Socks, jossa on villaa, puuvillaa ja vahvikkeena muovia. Kiva lanka, vaikka vähän läikittyykin tässä mallissa. Puikkoina käytin ainoita metallipuikkojani: 2 mm Knit Pro pyöröjä. Teen metallipuikoilla niin paljon löysempää (ja epätasaisempaa) jälkeä kuin puisilla, että samaan lopputuloksen olisi varmaan päässyt 2,25 mm puisilla pyöröillä. Ja neulomiskokemus olisi ollut miellyttävämpi, kun silmukat eivät jatkuvasti putoilisi liukkailta puikoilta.

Jalat ovat muutenkin olleet mielessäni vähän liikaakin, sillä oikeaan jalkaani iskeytyi taas kivulias plantaarifaskiitti. Jalka oli niin kipeä, että kävin lääkärissäkin. Hän määräsi minulle särkylääkkeitä, jotka eivät kuulemma ärsytä vatsaa. Kahden tabletin jälkeen vatsani oli niin kipeä, että lääkkeiden syönti jäi siihen! Tutut apukeinot: venyttely ja jalkapohjan hieronta golfpallolla auttavat paljon paremmin. Ensi viikolla pääsen hierojalle saamaan apua kireisiin pohjelihaksiin, jotka aiheuttavat sidekalvon tulehduksen jalan alla. Jospa tämä taas tästä helpottuisi.

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Grillikauden avajaiset

Viikonloppuna oli välillä jopa ihan lämmintä eli minäkin tarkenin olla ulkona ilman takkia, joten päätimme avata grillikauden.


Avajaiset siirtyivät sunnuntaille, koska meidän piti kasata uusi grilli, jonka mies osti hyvin halvalla viime syksynä. Grillin kasaaminen ei sinänsä ollut vaikeaa, mutta mies oli arkistoinut hyvään talteen vanhan grillin kaasuletkun ja -venttiilin, joten hänen piti käydä ostamassa uudet. Lauantaina iski lisäksi akuutti paniikki jääkaapin hajoamisen vuoksi. Lauantain tärkein ohjelmanumero olikin uuden jääkaapin osto. Keskiviikkoon asti meidän on pärjättävä varastossa olevalla pienellä kakkosjääkaapilla. Onneksi sellainen on, sillä ilman jääkaappia olisimme aika pulassa.

Terassikausi odottaa vielä avajaisia. Vaikka terassi onkin lumeton, kalusteet pitäisi tuoda varastosta taustalla näkyvän lumikasan yli.

Viikonlopun täyteen ohjelmaan kuului myös kahden auton renkaiden vaihto, kuopuksen sulkapallo, esikoisen rippikoulun infotilaisuus ja kasvatuskaapin rakentaminen. Netraudasta saa edullisesti ja nopeasti ihan kivan kokoisen kasvatuskaapin, mutta kasaamiseen kannattaa varata muutama tunti ja pari ihmistä.

Ihan kiva saada kasvihuone pystyyn, sillä ikkunalaudat alkavat olla melko täynnä. Ensimmäiset kasvit on jo koulittu ja muutama laji odottaa vielä kylvöä. Kissoja ei yhtään miellytä kasvien valtaama ikkunalauta, jonka pitäisi olla kissojen lämmittelyä ja pihan tarkkailua varten.

Krookukset putkahtivat lumen keskeltä aivan yhtäkkiä

samoin lumikellot

Viime kesänä perustettu kukkapenkki on melko autio, mutta tulppaaneita on tulossa

ja narsisseja. Olen kylvänyt esikasvatukseen useita kesäkukkia joilla on tarkoitus peittää perennapenkin aukkoja.
 
Mustaherukka näyttää talvehtineen hyvin.


Kasvimaa ja suuri osa pihasta on vielä lumen peitossa. Odotan kauhulla minkälaisia myyräntöitä lumen alla on tehty. Asterixin tämänpäiväisen saaliin perusteella lähistöllä on peltomyyriä.

Uusien lajien bongaamisen suhteen tämä päivä oli ennätys: västäräkki, punarinta, nokkosperhonen, kimalainen ja hyttynen. Vanhoista lajeista runsaimpana esiintyy iki-inhokkini rapa :D Kestää taatusti pienen ikuisuuden ennen kuin meidän savimaamme imee kaiken lumesta sulaneen veden.

Kesähelteitä odotellessa :)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Rose window

Pääsiäisenä valmistui tähän asti suuritöisin pitsihuivini: Rose window (maksullinen ohje Ravelryssa)

Tikuttelin tämän 3 mm puikoilla helmenharmaasta lace-vahvuisesta Colour Mart merino-silkki-kashmir -langasta, jota kului 50 g eli 715 m.

Mustia 9/0 helmiä meni n. 1400 ja kirkkaita n. 1000. Mustat erottuvat langasta hyvin, mutta kirkkaat helmet näkyvät vain hyvässä valossa. Se  oli tarkoituskin, sillä ohjeessa neuvottiin käyttämään langan värisiä ja siitä erottuvia helmiä.

Valitettavasti en saanut huivista kunnollisia kuvia missään valaistuksessa. Musta lattia on liian tumma ja valkoinen hanki liian vaalea tausta. Alimmassa kuvassa näkyy jonkin verran huivin kuviota ja kirkkaiden helmien kimallusta.

Huivista olisi saanut tulla jopa vähän isompi, niin kuin ohjeen huivi on. Minun on vain 77 cm korkea ja siipiväli on 180 cm. Eihän tämä miksikään kääriytymishuiviksi ole tarkoitettukaan, vaan koristeeksi. Ensi kesänä minun on tarkoitus koristautua tällä huivilla esikoisen rippijuhlissa ja veljentytön häissä. Ellei sitten tule viime kesän kaltaista kesää, jolloin jokin paksumpi ja isompi huivi on tarpeen.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Potkukelkkailua ja muuta talviulkoilua


Muutamana aamuna on ollut aivan mahtava potkukelkkailukeli: tie on aivan peilijäässä. Asterix ei kylläkään ole ollut aamulenkeillä mukana, vaan odottaa sisällä siihen asti että aurinko alkaa lämmittää :)


Grisli sen sijaan on aina menossa mukana ja siitä on selvästi mukavaa lenkkeillä välillä vähän vauhdikkaammin.

Liekö tämä kuopuksen peli pihajääpalloa :D

Kyllä tässä säässä on kelvannut ulkoilla.

Aurinko ja pakkanen saavat yhdessä aikaan hienoja taideteoksia.

Dessi tuntuu tähän aikaan vuodesta olevan aina ikkunan väärällä puolella ;)

Ompelulangan paksuisesta Colourmartin merino-silkki-cashmirista tekeillä oleva huivikin edistyy kaikesta huolimatta ja saattaa valmistua pääsiäisenä, jos vietämme sen kotona. Välityönä sain koeneuloa erään pipon, josta ei sen enempää kuin yllä oleva kuva. Tarkemmat tiedot tulevat sitten kun ohje julkaistaan :)

Aurinkoista pääsiäisviikkoa!


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Jawa-paita



Esikoisen tilaama Jawa-paita valmistui jo viikko sitten, mutta vasta nyt sain kuvattua sen. Lanka on Viking Ville, jota kului 540 g. Paidan koko on 160 cm ja neuloin sen 3,5 mm puikoilla.

Poika ei halunnut joustinresoria, joten tein 2 o 2 n helmineuletta. Paita on neulottu pyörönä kainaloihin asti ja hihat on aloitettu ylhäältä. Tällä tavoin vältyin saumojen ompelulta ja hihoja on helppo jatkaa, jos käyvät lyhyiksi.


Oikeanlaista kuviota etsittiin netistä päiväkaupalla :D Neuloin vain kuvion reunat ja muu on kirjottu jälkikäteen. Alla on kuviomalli, josta taitava kirjoja olisi saanut varmasti ihan näköisen. Itse en ole ollenkaan tyytyväinen kirjontaan, vaikka paita muuten onnistuikin hyvin. Onneksi se kelpaa paidan käyttäjälle :)


Tämän paidan valmistumisen myötä olen päässyt langankäytössä voiton puolelle: kulutus vuoden alusta on 2450 g (josta annettu pois 500 g) ja hankinnat 2413 g.